Tekstit

Kevät

 Valo herättää ihmiset talven jälkeen. Nyt viimeistään alkaa se 12 vuotta sitten luvattu kuntokuuri. Tai sisustetaan ja vaihdetaan järjestystä kymmeneen kertaan. Pestään ikkunoita ja joka kevät sitä jännittää, kuka kehaisee ekana. Valitetaan pölystä, koska aurinko paistaa. Hymyillään vaikka väkisin, koska tämähän on vuoden onnellisinta aikaa. Jotkut siivoaa varastoja ja heittää puoliomaisuutta pois. Uusi elämä, vähemmän tavaraa, kunnes jouluun mennessä kaapit ovat taas täyttyneet.  Jotkut aloittavat haravoinnin, kun pihassa on yksi sula läntti. Jotkut suunnittelevat isompaa grilliä, koska naapurillakin on. Jotkut vaihtaa kesärenkaat aina liian aikaisin. Jotkut suunnittelevat terassia, mahdollisimman isoa sellaista. Minä mietin pihalle paskavapaata aluetta. 

Puettu kännykkä

 Olenhan kertonut jo tarpeeksi monta kertaa pukemisongelmista. No ei se mitään, kerrataan. Tänä aamuna tappelin taas vaatteet päälle, lapselle siis. Kyllä siinä kyynel taas vierähti, äidiltä nimittäin. Eilen illalla nimenomaan kysyin, että eihän tapella huomenna. Lapsi vastasi: tapellaan vaan. Perkele. Huomenna lähtee alasti, tai jää kotiin. Itkeköön ja huutakoon. Rimpuilkoon ihan itsekseen.  Ihan oikeasti laitan sille pikkuperkeleelle päälle kuitenkin ja lähen itku silmässä töihin.  Illalla onkin toinen taistelu: äiti vs kännykkä ja teini. Kohta vuoden olen laulanut samaa laulua, pois puhelimelta. Viis minuuttia ja youtube laulaa. Lorvitaan sängyssä ja illan aikana tulee ehkä kymmenen askelta, jos sattuu vessahätä yllättämään. Kun käsket tekemään kotitöitä, kuuluu mutinaa onko pakko, tai huutoa miksi aina minä. Ja sitten äidiltä palaa käämi. Alennun aivan samalle tasolle teinin kanssa ja huudetaan kilpaa. Tänäänkin tuli suusta niin monta rumaa sanaa, että ihan hävettää. Mutta en enää

Nuori vanha

 Olen katsellut telkkarista yli kolmekymppisiä naisia, ajatellen, että en minä näytä noin vanhalta. En niin mitenkään. Peilistä katsoo nainen verkkareissa, likaisessa hupparissa, silmän alla muutamia ryppyjä, tukka sekaisin, ilman meikkiä. Tarkemmin kuin mietin, ehkä minä näytän. Mutta mikä se on se vanha? Lapsena äitini näytti kolmekymppisenä upealta naiselta. Teininä taas sen ikäiset tuntuivat ikälopulta. Reilu parikymppisenä ajattelin, että on he vielä vanhempia kuin minä. Miltä se sitten tuntuu kuin kolmasosa elämää on takana? Olen huomannut usein miettiväni ikää ja menneitä vuosia. Menikö koko nuoruus hukkaan, sainko mitään aikaan? Aika monta valintaa olisin voinut tehdä toisin, jättää satoja ellei tuhansia virheitä tekemättä.  Juhlapyhät ovat edelleen vaikeita. Äitienpäivän ja joulun voisi pyyhkäistä kalenterista, koska tuntuu, että en ole niitä ansainnut. En koe olleeni tarpeeksi hyvä äiti. Näen ennemmin ne virheet itsessäni ja äitiydessäni kuin ne hyvät. En näe niitä lapsia, jo

Paholaisen munat

 Eilen jysäytin pikkuvarpaan kynnykseen sillä seurauksella, että kynsi osoittaa kohti taivasta ja sattuu yllättävän paljon. Tuntuu kyllä, että nyt ei muumilaastarikaan pelasta tätä tilannetta. Olen kulkenut päivän isännän sandaaleissa, että ei vaan tökkäsis tuo varvas mihinkään. Ja kyllähän se muuten tökkii joka kerta, koko ajan. Koira istui aamulla jalan päälle, ulahdin. Sitten se jo mätkäsi tassulla. Ulahdin taas ja muutama ruma sana perään. Piilotan varpaat sohvan väliin ja olen päivän tässä.  Mutta ei, on joku palmusunnuntai ja lapsia on kuskattava mummolasta toiseen virpomaan. Kello 22:00 olen sitä mieltä, että suklaamunat ovat paholaisen keksintö. Vähintään niissä pitäisi olla varoituskyltit vanhemmille, mitä seuraa, kun lapsesi syö tällaisen: kiukuttelu, ruoka ei maistu, itku, kitinä, vininä, korvia hivelevä vinkuminen, levottomuus, yleinen rähinöinti kuninkaallisin elkein. Ja kun kaikki nämä on hoidettu, lopuksi huuto- oksennus. Ai että, miten herkulliselta pari suklaamunaa näy

Ajatusmalli

 Mieheni mukaan minulla on suhteellisen omalaatuinen ajatusmalli. Minusta ei ollenkaan, ajattelen vain asiat hiukan pidemmälle.  Esimerkiksi vaihdoin auton pari vuotta sitten. Olin hetken aikaa kahden auton loukussa ja siksi en raaskinut "uuteen" biiliin kaskoa maksaa. Enkä minä sitä voi enää ottaa, koska jos niin tekisin, huomenna palaa auto. Tai ajan hirveen. Loogista, eikö.  Meillä on ollut jääkaapin ovessa kohta kolme vuotta lähimmän sairaalan lastenosaston numerot. Ei niitä voi siitä pois ottaa, koska samalla sekunnillahan se lapsi sairastuu taas.  Niin ei ole käynyt moneen vuoteen, mutta miksi ottaa turhia riskejä.  Maksan liikuntavakuutuksia. Maksan täyden hinnan, kun tiedän, että olen säheltäjä, jolle vaan sattuu aina jotain. Pari sataa euroa mielenrauhasta, ei huono. Mutta eipä oo kyllä mitään sattunutkaan.  Ja olen oppinut, jos totean, että eiköhän se tuokin leviä huomenna. Kyllä pitää lupauksensa ja hajoaa.  Ensin putos pakoputki. Riemuitsin, että nyt ei tullu kall

Huominen!

 On aamu, oispa kahvia . Kuhan vain itse keittää. Keittimestä puuttuu porot, mutta tilanne on täysin hallinnassa . Teini alkaa kompuroida kouluun, kännykkä toiseen käteen liimattuna. Tekis mieli udella, mitä jäbä duunaa . Mutta en ymmärtäisi muuta  kuin okei sitten  siitä muminasta. Pienempi huutaa äiti kato mua, kato mua, kato mua , kun on riisunut juuri puetut vaatteet.  En ees hengästynyt . Aukaisen varovasti wilman viestit: Appappap! Opettaja puhuu . Ei muuten puhu, kun suljen selaimen. Viikon kauppalista suunnitteilla, hyi visto . Suut makiaksi , sanoi teini. Totean, et ei mitään karkkia. Toinen vinkuu yllärimunia. Kysyn, että pieni muna ja iso sielu vai. Hän ei jostain syystä ymmärtänyt.  Kaupassa kerään ostoksia kärriin. Leipähyllyllä on jo hiki. Huikkaan teinille, anna se soija , eikä todellakaan tarvii kääntää kovempaa. Kassajonossa ihmiset kuittailevat pursuavaa kärriäni. Vastaan, aivan, aivan todellakin, todellakin, puhu vaan, puhu vaan.  Mutta taika paljastuu , oli se lapsi

Pitkä matka

 Niin pitkä matka on kodinhoitohuoneesta suihkuun, että kaksi viikkoa olen sieltä saippuaa vienyt suihkuun.  Suihkusta voi huudella: Kulta, tuotko mulle sen pesuaineen. Eihän se kuule. Mietin lähdenkö lämpimästä suihkusta juoksemaan sitä. Pesen taas shampoolla. Tästä voikin aloittaa kahden viikon mykkäkoulun, kun ei mies sitä saippuaa tuonut. Välillä huudella kovaa ääneen: EI MIKÄÄN. Vaikkei kukaan edes mitään kysyisi. Kirota mielessään kaikki miehet alimpaan... ja urputtaa, missä on menty vikaan.  Ketäpä muutakaan tästä olisi pitänyt syyttää?