Epäonnenenkeli

 Ahdistus. Se tuli käymään vappuna. Lasten ilmapalloissa somessa. Kiersin kaukaa kaupat, etten joutuisi sanomaan lapselle, että et saisi sitä Nalle Puh- palloa.  Ahdistus tuntui jäävän vuokralle. Tuntui, että se vei minulta enemmän kuin maksoi. Päässä musteni. Kuin kukka, kaikki hyvä tuntui lakastuvan. Lehti kerrallaan veit sen minulta. Taivutit varren ja napsaisit. Ahdistus tuli mukaani töihin. Ei minusta ole tähänkään. Veit ammattitaidon pala kerrallaan. Olit todella hyvä siinä. Ahdistus voimistui, kun äitienpäivä tuli. Osasin sitä odottaakin. Kerroit kuinka paska minä olen. Kuinka en edes yritä. Kuinka muut ovat niin paljon parempia. Jonkunhan se pitää olla se luuseri tässäkin perheessä. Ahdistus vilkaisi myös peilistä. En ole tarpeeksi sitä tai tätä. Näytit kaikki ne virheet, mitkä pitäisi muuttaa.  Ahdistus takertui myös sanoihini. Tunsin sanovani aina jotain väärää. Ja jos en sanonut, ajattelin niitä kertoja, kun olin. Miksi en saanutkaan sitä pitkää kieltä, jolla l...

 Erosta on nyt muutama kuukausi. Ensimmäinen niistä meni melko sumussa. Yritti keksiä tekemistä, ettei tarvitsisi ajatella. Päivät menivät nopeasti, mutta viikot hitaasti. Vaikka kuinka yritti ohijuoksua, aika tuntui pysähtyneen. Ehkä se kertoi, että minunkin pitäisi. Seisahtua, ajatella ja käydä läpi ne kaikki tunteet. Mutta ahdisti liikaa, niin siivosin. Se on kyllä hyvä, että kerran kymmeneen vuoteen on näin puhdasta. Pöytien nysvääminen nysvärillä tuntui sillä hetkellä oikealta. Ja olen oikeastaan aina tehnyt niin elämän vaikeissa paikoissa. Mutta kuten tässäkään tapauksessa, ei sitä pahaa oloa voi pestä pois. Se pitää käsitellä. Halusi tai ei, se tulee jossain vaiheessa vastaan. Ja lyö vasten kasvoja kahta kovempaa. Niinpä minä käsittelin. Menin terapiaan. Purin tunteitani ja hammasta. Välillä tulin aivan fyysinen paha olo. Ahdisti ja pelotti. Kiukutti, vitutti. Välillä leijuin, että enhän minä niin paska olekaan. No vaihdoin siivouksen sohvaan. Hölläsin. Alkoi tuntumaan siltä...

Kerroin muutama viikko sitten  krapulasta . Mitä sitten tapahtui edellisenä iltana? No siinä kun oli tyhjennetty viinipullo ja parannettu puoli palloa ystävien kanssa, jalka liikkui kohti pubia. Istuimme pöytään juomien äärelle ja juttu jatkui.  Viereeni istui tuttava mies ja alkoi kysellä kuulumisiani: "No mitäs teille? Mites teillä menee? "... Arvasin mihin tässä ollaan menossa, joten tokaisin: Kalasteletko nyt sitä, että olen eronnut? "En tietenkään!" No eipä tietenkään, kun en ole nähnyt sinua viiteen vuoteen ja ihan yhdenäkin sinua kiinnostaa perheeni asiat. Toivoin miehen ymmärtävän yskän ja vaihtavan pöytää. Tunnen kuitenkin, kuinka käsi koskettaa treenattua pyllylihastani. Sormus painautuu farkkujani vasten. Nousen ja kysyn: Mitä hevonvi..talista sinä teet ja poistun pöydästä. Jos olisin ollut kymmenen vuotta nuorempi, olisi hänen naamallaan ollut keskihintainen viini. Mutta koska olen köyhä yksinhuoltaja, ei passaa heittää mitään hukkaan. Varsinkaan hyvää v...

 Perjantaina soi puhelin kesken työpäivän: Lapsesi oksentaa. Jaahas, siinähän olisi voinut iloita pidennetystä viikonlopusta. Mutta minä vain mietin, onko kokovartalosuojapuku liikaa, kun haen hänet. Mutta pisteet hänelle, kerrankin aloitti sen jossain muualla kuin kotona. Kieltämättä hän näytti melko surkealta istuessaan rappusilla. "Haluan syliin." Tämä oli taas niitä tilanteita elämässä, kuinka kieltäytyisit kohteliaasti loukkaamatta kenenkään mieltä. Taivuin, koska hoitotädin paha katse oli naulittu selkääni. Pelkäsin selvästi liikaa auktoriteetteja, perkele. Kun hän liimasi poskensa poskeani vasten, joku äiti olisi onnellinen, kun kerrankin hän on ihan lähellä. Minä taas mietin, kuinka kauan pystyn olemaan hengittämättä. Nostan hänet autoon ja kuvittelen,  kuinka laajalle alueelle sekin erite lentäisi. Kaikkien muoviosien välit, ihanaa. Mutta olisihan se vaihtelua, kun kerrankin se mömmö olisi sisäpuolella tuulilasia. Kotiin päästyä pesin lapsen ja käteni. Tikittävä aika...

  Se kulki matkassamme ensimmäiseen yhteiseen kämppään. Se oli nykyisen teinin, silloisen uhmaikäisen lelulaatikko. Vaihtoi se vielä pari kertaa paikkaa, ennen kuin se kökötti olohuoneen nurkassa omassa kodissa. Se pölyyntyi rempan keskellä. Sitä siirrettiin milloin mihinkin.  Ja vihdoin laatikko oli valmis purettavaksi. Tavarat löysivät paikkansa. Laatikko kuitenkin jäi tyhjilleen vintille.  Siihen alkoi kerääntyä vuosien varrella remonttijätettä, paloja edellisistä elämistä. Eksyi sinne myös uupumus ja masennus. Mutta myös ne onnenhiput. Oli siellä rakkauttakin. Satatuhatta hymyä, muutama pusu ja kasa halauksia. Mutta laatikko alkoi käydä pieneksi. Sinne yritettiin survoa sitä onnea, mutta tuntui, että se potkaisi kaiken pois joka kerta. Emme huomanneet, kuinka laatikko oli jo ratkennut liitoksistaan. Pari traumaa oli tehnyt siihen valtavat raot.  Mitään sinne ei enää mahtunut. Sinä jätit laatikon minulle ja lähdit. Minä purin sen. Otin talteen kyyneleet, keräsin p...

 Kirjoituspäivä ja tuntuu, että mitään ei tule ulos. Pahoittelen, päätä ei ole valitettavasti ammennettu tyhjiin. Mutta aiheet, joita olen pyöritellyt päässäni, eivät vain sovi tähän hetkeen. Mitäpä jos poikkeaisi tyylistä ja kokeilisi tällaista tyhjänlätinää vaihteeksi.  Perjantaina näin ystäviä ja nopeasti keskustelu kääntyi Tinderiin. En ole, sitähän sä kysyit. Vaikka tein sen järkyttävän hyvän kuvauksen itsestäni.  Punnitsin mennyttä parisuhdetta. Jos on ihmisen kanssa ollut puolielämää, voiko olla oikeasti valmis uuteen parisuhteeseen parissa kuukaudessa. Minusta ei.  En voi sanoa olevani sinkku, mutta ehkä sen ja eron puolimatkassa. Kuin jossain välitilassa; päästämässä irti vanhasta, luomassa uutta itseni kanssa. Tuntuisi työläältä tutustua uuteen ihmiseen, hypätä keskustelusta tai sängystä toiseen. Tuntea se hetken läheisyys ja mennä taas. Olen elänyt tämän vaiheen nuoruudessa, eikä ole tarvetta siihen uudelleen. Eikä jaksamista, hiki tulee jo pelkästä ajatu...

 Piti kertoa teille siitä koiranomistajan huippuhetkestä. Mutta koska viikonlopputyöt  sotki blogin kirjoittamista, on tämäkin kaksi viikkoa myöhässä. Palataan iltaan, kun olin ylitöissä. Palaan kotiin suhteellisen väsyneenä, toista silmää pitää auki tulitikku. On muuten oivallinen keksintö, jos et ole kokeillut. Haistoin ovelta tutun tuoksun. No pirtsakka pissin hajuhan se. Kysyn teiniltä oletko käyttäynyt koirat, kun hiukan haisee siltä, että et. Ja mitä se tuo pyyhe tekee lattialla. " Äiti, minä arvelin, että et huomaisi." Valitettavasti hajusta tunnistin. Oli sitä saattanut erehtyä muuallekin kuin sen pyyhkeen alle. Kun raivosiivosin keltaista unelmaa, luettelin teinille kaikki maailman kirosanat. Pari jäi väliin, kun en siihen hätään muistanut. Uhmaikäinen taas totesi, että siinä meni sit se ainut matto. Ja eikös sitä ollut myös kaapin alla, joka painaa 300 kiloa, eikä jaksa siirtää. Jalat vasten seinää ja työntö. No niin! Teini kysyikin minulta yksi päivä, miten oon nii...