Väliinputoaja

 Kun erosimme, oli selvää, että yhteinen lapsemme jäisi pääasiallisesti minulle. Minä olin jyrkästi sitä mieltä ja en antanut hirveästi valinnanvaraa. Sinä olit se, joka päätit lähteä. Et veisi minulta lapsiakin.

Ehkä hän tiesi, että kanssani on turha neuvotella. Taistelisin lapsistani hamaan loppuun, jos se sitä vaatisi. Ja minä kyllä jaksaisin taistella ja tekisin aivan kaikkeni pitääkseni heidät.

Ehkä olin väärässä ja liian tiukka. Mutta siinä elämäntilanteessa en halunnut luopua. Halusin pitää kiinni siitä, että lasten elämä pysyisi mahdollisimman samanlaisena.

Siitä seurasi sitten se, että teinistä tuli väliinputoaja. Teini oli lapsesta saakka tiennyt, ettei mieheni ollut hänen oikea isänsä. Mutta teini oli niin pieni tavatessamme, että miehestäni tuli väkisinkin hänen isänsä. Se, joka laittoi ruuan. Se, joka katseli lastenohjelmia hänen kanssaan. Se, jonka kanssa oli oma huumori. Se, joka oli läsnä joka päivä.

Ja sitten ei ollutkaan. Pienempi lähti isälleen ja teini jäi kotiin. Suru silmissä paljasti, kuinka se satutti. Ei sitä paikannut se, vaikka meillä oli nyt enemmän aikaa kahdestaan. 

Ehkä minä olin tuhonnut heidän suhteensa, koska olin niin itsepintaisesti vaatinut lapsia itselleni. 

Olen itse oppinut, ettei se sama veri merkitse mitään. Se on vain neste, jossa on sama dna. Ehkä teinikin sen on tajunnut. 

Sillä tänään kun pienempi lähti isänsä luo viettämään isänpäivää, seisoi teini portailla suklaalevyn kanssa. Suklaalevyn, jonka teini varta vasten halusi käydä eilen ostamassa. Ja hän aukaisi kädet halaukseen. 

Auto kaartoi pihasta ja samalla teinin sydän särkyi jälleen. Vain toinen heistä pääsi hänen mukaansa. Se, jolla oli sama neste.

Itsesyytökset nousevat pintaan. Miksi minä mokasin tämänkin? Onnellinen oli vain toinen. 

Mutta luulen, että jossakin muuallakin on väliinputoajia. Niitä, jotka kärsivät erosta eniten. Ei heissä mitään vikaa ole, vaikka dna ei mätsäisi. Eivätkä he ole tehnyt mitään väärää.

Isänpäivä ei ole kaikille helppo, leppoisa tai ihana. On niitä, jotka tuijottavat surullisena auton perävaloja. Ja niitä, jotka joutuvat odottamaan turhaan, että isä tulisi. 

Vanhemmuus ei ole pakko. Se on valinta. Valinta tehdä oikein.