Epäonnenenkeli

 Noin viikko sitten luin uutista, missä kerrottiin uupumuksesta ja siitä selviämisestä. Pääpointti kai oli, että ei aina pitäisi miettiä, kuinka epäonnistuu, vaan keskittyä siihen hyvään. Että jos nyt sattuu virhe, ei anna maailman romahtaa. Vaan sanoo itselleen, seuraavan kerran menee paremmin. Kuten jo aikaisemmin sanoin, viime viikko oli pohjanoteeraus. Harrastusten osalta tapahtui suuria muutoksia. Lisäksi mokasin yhden jutun, eikä siitä voinut edes ketään muuta, mitä nyt normaalisti tekisin. Töissä muutama virhe lisää. Sitten tuli pienen pieni( ISO) lapsen hoitojärjestelyongelma.  Koska en luovuttanut, tärväsin siinä sivussa yhden ystävyyssuhteen, enkä nyt vielä ole ihan varma, miten se onnistui. Ja koska olin jo valmis minä vs maailma taistoon, haistattelin pitkät puolisolle ja pidin mykkäkoulua. Suvantovaihe siis, tai suo se on, sitä vaan ei tiedä kumpi sinne uppoaa ensin. No palatakseni tähän artikkeliin. Ajattelin, että ajatuksena kaunis, minäpä kokeilen. Ensimmäisen mokan jäl

Tuntuu, että tämä viikko voisi olla jo ohi. Ei , ei niin kuin mikään, ei niin mikään ole sujunut. Epäonnenenkelin siivet raahaa kellarissa ja pää yrittää vielä pysyä pinnalla. Siitä se kaikki yleensä lähtee, kun tajuan tehneeni virheen. Soimaan itseäni, sätin. Olen vihainen, surkea ja nielen itkuni. En tiedä, miten päin olisi, kun niin ituttaa. Itsesääli, se on minun erikoiskyky. Juurimultia myöten käyn läpi kahdenkymmenen vuoden virheet. Ei siinä näe yhtään mitään hyvää missään, koska on päättänyt, että minussahan ei mitään hyvää ole. Siksipä jaan teille muutaman seikan onnistuneeseen itsesääliin. A: Kosta se samalla lapsille, puolisolle, jopa koirille. Ole hiljaa, koska haluaisit vain käpertyä turvapaikkaan, kodinhoitohuoneen kaappiin itkemään. Ehkä ärähdätkin, koska ei jaksaisi olla yhtään sosiaalinen. Ja siitä saa sopivaa lisä pontta itsesäälille.  B: Älä itke, vaikka se helpottaisi. Ei, koska kukapa ei haluaisi nauttia ja rypeä vielä hetken aikaa. Ulkoilmakin voi pilata kaiken sil

 Otin vapaata tänään töistä. Ei, ei tullut potkuja, eikä ole omaa lomaa, eli ihan luvallisesti tätä bloggausta kirjoittelen. Kerroin lapsille, että jee, pitkä viikonloppuvapaa, mitäs tehtäisiin. Sarjana sieltä tykitettiin ja kun laskeskelin, ei siihen riittäisi edes kolme kuukautta. Aloiteltiin aamu leikkien ja laulellen, eli minä join aamukahvia aamuitutus parhaassa vaiheessa ja lapsi katseli lastenohjelmia. Vilkaisin kaaosta ympärilläni ja päätin, etten siivoa tänäänkään. Kaupassa on näköjään kuitenkin käytävä, koska edes sitä kaikkien rakastamaan yrjö- anteeksi kaurapuuroa ei ollut kaapissa. Kahvikupissa ui viisi banaanikärpästä. Ostasko kärpäspaperia vai liekinheittimen? Vai pitäiskö ne biojätteet viedä, koska ilmeisesti roskiskaapin oven pistäminen kiinni ei enää auta. Lista on pitkä ja sanon teinille tiukkaan, että lähde avuksi. Jotenkin tuo äidin ja sisaruksen yhteiset kauppareissut kiinnostavat saman verran kuin netitön puhelin. Lähti kuitenkin, kun tarpeeksi uhkailin. Nuorempi

Eilen otin pyykit pesukoneesta ja heitin mytyn telineelle. Olenko muuten aiemmin muistanut kertoa meidän pyykkitelineen tarinan?  Meillähän on siis ollut monta vuotta hyvin palvellut teline. Yksi päivä se lysähti kasaan kuin minä työpäivän jälkeen. Ei kun teippaamaan jalat, sen telineen siis. Ei muuten lysähdä, eikä mene kyllä kasaankaan. Sitten siitä lähti yksi pyykkilanka. Arvelin irroitella sen nätisti, ettei kenenkään silmässä roiku ylimääräistä rautalankaa. Välttää ajattelin, onhan siinä vielä monta jäljellä. Vuosien saatossa niitä irtosi lisää ja puolisoni osti uuden.  Mutta mitäpä sitä käyttöön ottamaan, kun vielä entinen on ihan hyvä. Lopulta aukko oli isompi kuin lankojen määrä. Siinä ripustellessa pyykkejä kaapin oviin mietin, raaskiiko ottaa sen uuden pyykkitelineen käyttöön. Sellainen tarina, mutta palatakseni siihen myttyyn. Laittelin pyykkejä kuivamaan ja mytystä tipahteli lattialle pyykkejä tasaiseen tahtiin. Kymmenennen kerran jälkeen nostettuani sukat lattialta, itutti

Kaikki tietää sen tuntee, kun tekisi mieli pieraista, mutta ei ole tuleeko varren kanssa vai ilman.  Tai kun puhutaan siitä, että äideillä tuppaa alapää valskaamaan, kun sieltä on tullut yksi tai useampi uusi veronmaksaja ulos. Ja aivastus, se on tämän hetken synti. Jossain tutkimuksessa muuten oli, että ihminen ei voi aivastaa silmät auki, koska muuten ne pullahtaisi päästä. Tässä on kohta kaksi vuotta pidättänyt aivastusta. Tai aivastanut sisäänpäin silmät lautasina. Tai tirskauttanut äänettömästi. Tai pinnistellyt naama punaisena, että se ei tulisi. Mietinpähän tässä vain, että onko terveyden huollolla muutaman vuoden päästä uusi ongelma. Ei valskaa kurenaru tai rakko, vaan ihan pikkusen vain silmät pullahtelee päästä, kun ovat tehneet heiluriliikettä pari vuotta. Kehupa siinä sitten, onpa kauniit silmät. Tai ihan vaikka katso silmiin. Mutta sanonta ota silmä käteen ja... no ehkä kaikki ( Kaisa) ymmärsi jo. Niin kyllä se syksy on ihmeellistä aikaa, kun se saa ajattelemaan näinkin sy