Enkelin itutus

Eilen otin pyykit pesukoneesta ja heitin mytyn telineelle. Olenko muuten aiemmin muistanut kertoa meidän pyykkitelineen tarinan? 

Meillähän on siis ollut monta vuotta hyvin palvellut teline. Yksi päivä se lysähti kasaan kuin minä työpäivän jälkeen. Ei kun teippaamaan jalat, sen telineen siis. Ei muuten lysähdä, eikä mene kyllä kasaankaan. Sitten siitä lähti yksi pyykkilanka. Arvelin irroitella sen nätisti, ettei kenenkään silmässä roiku ylimääräistä rautalankaa. Välttää ajattelin, onhan siinä vielä monta jäljellä. Vuosien saatossa niitä irtosi lisää ja puolisoni osti uuden. 

Mutta mitäpä sitä käyttöön ottamaan, kun vielä entinen on ihan hyvä. Lopulta aukko oli isompi kuin lankojen määrä. Siinä ripustellessa pyykkejä kaapin oviin mietin, raaskiiko ottaa sen uuden pyykkitelineen käyttöön.

Sellainen tarina, mutta palatakseni siihen myttyyn. Laittelin pyykkejä kuivamaan ja mytystä tipahteli lattialle pyykkejä tasaiseen tahtiin. Kymmenennen kerran jälkeen nostettuani sukat lattialta, itutti. Miksi ne ei nyt vain voisi pysyä siinä. Ja nyt on kaikki pyykit yhtä likaisia kuin mennessään( vaikka koirankarvan määrähän on siis vakio). Miksi minä olen niin köyhä, että ei oo vara edes kuivausrumpuun. Vaikka en sitä edes oikeasti halua, mutta just nyt pitäis saada. 

Ilta jatkui samaa rataa. Lapset itutti, koirat suututti, puolisoni katsoi viisaammaksi pysyä omissa oloissaan. Ostin hienot valotkin ja sekään ei tuota iloa. Ei vain pirskahtele mikään. Mutta koska en halunnut luopua hyvin alkaneesta itutuksesta, katsoin pihalla leikkaamatonta viidakkoa, koiran sisustamaan tyynyä makkarissa. Sisustuspuuskassaan oli levitellyt vanutkin pitkin lattioita. Katsoin olkkaria, jossa näky pieni pala mattoa lelujen alta. Itsetuhoinen kuin olen, kurkkasin vielä teinin huoneeseen.

Mieli oli matala. Kysyin itseltäni miksi. Ei ole oikeastaan mitään syytä. Minulla on kaikki ihan hyvin. Mutta mistä tämä jatkuva itutus kumpuaa. Rakkautta on sopivasti, lapsetkin on ihan jees, kunhan ne ei ole omia. Vitsi, vitsi! 

Rahaa on sen verran, että pärjätään. On oma koti, oma piha.  Mutta silti mieli heittää paholaisen rinkiä. Olen kyllä liikkunut viime viikkoina enemmän, karsinut unesta, kuten pitää ja syönyt silloin kun on muistanut. Tarkemmin kun mietin pakettihan alkaa olla valmis. Väsymys, jatkuva suorittaminen ja nälkä, siinä on avaimet kohtuulliseen itutukseen. 

Ajoissa nukkumaan, sanoin itselleni. Mutta koska jäin jumiin yhteen nettipeliin, katsoin tarpeelliseksi saada kentän läpi kuin unta palloon. Tänään söinkin paremmin, lisäsin yhden suklapatukan ruokavalioon. Kyllä tämä tästä siis.