Epäonnenenkeli

 Olen lapsesta asti halunnut kirjoittaa. Jos minusta tulisi ihan oikea kirjailija joskus. Mutta eihän minun kärsivällisyys siihen riittäisi. Joten tämä blogi tuntui hyvinkin järkevältä. Ja koska, miksipä en jakaisi koko maailmalle omia ongelmiani. Ja jos ette ole huomannut, en ole kovinkaan hyvä minkään vehkeen kanssa. Puolisoni on joskus huomattanut, että ne sormet voisi olla välillä hiukan löysemmällä. Kun puristan kaukosäädintä siis. Eli hirveen huono. Hyvä, että osaan kirjautua naamakirjaan ja vaihtaa oman kuvani jonkun ihanan ruotsalaisen blondin naamaan. Musiikin lisäämiseen instagramiin reelsiin vaatii teinin hermoromahduksen. Eli ei ihan putkeen mene. Olenkin seuraillut muilta vaikuttajilta vinkkejä: Älä kiroile somessa, algorytmit ei tykkää Jaa joka päivä jotakin Instagram hylkää, jos ei jaa videoita säännöllisesti Tykkää ja kommentoi mahdollisimman monia julkaisuja Kysy kysymyksiä, jotta saat keskustelua aikaan Mikä on mennyt sitten omalla kohdalla pieleen? Kirosana heti kärk

 En jaksa pestä pyykkiä. No huomenna sitten. En jaksa laittaa astioita. Huomenna sitten. En jaksa käydä lenkillä. Huomenna mä menen.  Huomenna me pelataan lautapelejä. " Sinä sanoit niin jo kolme viikkoa sitten". No katsotaan huomenna se leffa. " Siitä on ko 23 päivää, kun sanoit noin ekan kerran". Se on pitkä tuo huominen. Arkeen paluu on ollut raskasta. Uhmaikäinen on  huutanut itsensä uneen viitenä yönä seitsemästä. Henkisesti suhteellisen raskasta, eikä sitä märehtimistä näköjään voi siirtää huomiselle. Omat unet jäänyt vähiin, vaikka kuinka laitan sen herätyksen ajoissa, ei se näköjään takaa kuin kuuden tunnin unet. Sitä maustoi puolison poissaolo iltaisin. Taistelutahto ja sotamaalaukset maalattiin siis vain yksin minulle. Teini laittaa pyykkiä, kun yritän pärjätä raivoavan, kiukkuisen, huutavan, potkivan ja lyövän otuksen kanssa. Jospa huomenna menee paremmin. Se oli kun vaalilupaus, yhtä tyhjä. Vapaa viikonloppu siis alkoi täynnä iloa ja rakkautta. Mutta jok

 Pidin tätä kuuluisaa sometaukoa, olin lasten kanssa, irtaannuin netistä ja aikaa jäi elämälle. Todellisuudessa siis roikuin naamakirjassa ja instassa seuraten kaikkia, hiljaa arvostellen. Pidin siis ihan oikeaa lomaakin tuossa. Tehtiin lasten kanssa pieni lomamatka ja kotihommia eli ihan perus. Muistettiin me tapellakin: toinen kiristi, toinen puri. Arvaatteko kumpi teki kumpaa? Sain nukkua prinsessaunia. Tasoittaakseni tilannetta valvoin tietenkin kahteen, sillä kesäyöt, lämpö ja hiljaisuus, jos ei se ketun perkele rääkyisi koko yötä.  Kaikilta osin palasin töihin siis hyvin levänneenä. Aamulla muistin viedä sekä lapsen että hoitokassin samaan osoitteeseen. Siitä se taas lähtee. Arvelin, että onnistuneen päivän päätteeksi teen mustikkapiirakkaa. Otan kuvia someen ja yritän kerrankin näyttää, että olisin ihan hyvä äiti. Lapsi syö marjoja kulhosta ja kysyy, mitä leivon. Vastaan mustikkapiirakkaa. Hän jatkaa syömistä. Piirakastahan se sitten lähti. Ei voinut syödä piirakkaa, kun siinä o