YYHOO

 Täällä taas. Pysyin poissa, koska ajettelin, ettei minulla ole mitään hyvää sanottavaa. Että sitä kakkaa vaan tuntuu lentävän tuulettimeen sitä tahtia, ettei kukaan jaksa lukea.

Mutta koska loppua ei näy, niin sama oli palata. Sillä voihan olla, että paskanmäärä on vain vakio.

Olen tässä nyt eron jälkeen selvitellyt asumiskuvioita. Säästänyt ja pistänyt hakemusta pankkiin.

Mutta näköjään yyhoo on yhtä arvostettu pankissa kuin sinkkumarkkinoilla: viimeinen vaihtoehto.

Olen aina ajatellut, että kun on tarpeeksi ahkera, kaiken voi saavuttaa. Mutta ei, vaikka olisi käsiraha säästössä ja työpaikka, ei sillä ole mitään merkitystä.

" Käytännössä sitä lainaa ei voi saada yksinään." Aivan. Eli ei sillä ahkeruudella tai säästämisellä ole oikeastaan mitään väliä, koska sinä nyt vain olet surkea yh. Hommaa jonkinsortin puoliso ja tule takaisin. Mitä opimme tästä: Ikinä ei kannata erota. Vaikka vaan rahan takia yhdessä. 

Viime päivinä olen purskahtanut itkuun enemmän kuin kahden lapsen äiti erotilanteessa. Eiku. Lapset ovat jotenkin vieroksuneet olemustani. Itku näköjään pidentää omaa- aikaa. Suosittelen.

Olisihan se toki vaihtoehto lähettää lapset postipakettina jonnekin muutamaksi kuukaudeksi ja sanoa pankille: Mitkä lapset? 

Mutta vissiin joku laki kieltää senkin. Harmi. Tai ehkä joku onlyfans- tili. Heiluttelisin villasukkaa ja tienaisin talorahat muutamassa kuukaudessa. Mutta kun siitäkin pitäisi maksaa verot.

Mutta entäs se sijoittaminen? Asuntosijoittamisesta ei vissiin kannata aloittaa.

"Kaikki järjestyy kyllä" sanovat ihmiset, kun seison tuulettimen edessä naama täynnä jaskaa. Ihanko totta? Pyyhkäisen roiskeita ja katson sanojaa. En ehdi suutani aukaista, kun seuraava satsi osuu naamaan. Toisaalta hyvä, ettei se ollut auki. Suu siis.

Sanat suututtavat. On helppo huudella latteuksia. " Ei haittaa, jos kaadut. Tärkeintä, että nouset ylös." Ihan niin kuin keskimäärin, kuinka monta kertaa se pitää elämän aikana tehdä?

"Ennen se oli vain kävellä pankkiin ja saada laina." No ihanko totta. Olisi pitänyt älytä hakea asuntolainaa, kun olin viisi.

Ei tässä elämässä selviä. Varsinkaan kun ei syntynyt kultalusikka perseessä poikittain. Niin syvällä, että räkäkin on juoksevaa kultaa.

Eikä ahkeruus ole todellakaan tämän maailman palkka. Unelmia ei ole tehty toteutettavaksi. Ja se tärkein: Älä eroa koskaan. Varsinkaan jos teillä on lapsia. Muista: Vaikka rahan takii.

Mutta siis muutenhan tää yyhoon elämä on ihan... no on. Kun kellarin pohjakaan ei enää riitä.