Pakana

 

Koska hinnat jatkavat nousua ja palkka pysyy edelleen vain samana, on ollut pakko miettiä, mitä sitä sitten keksisi. Koska suomalaisesta ruuasta luopuminen ei ole vaihtoehto, erosin kirkosta.

Meidän perheessä tämä on mennyt toisessa järjestyksessä, mitä yleensä. Ensin erosi mummo, sitten minun vanhemmat. Ja nyt minä. 

Oliko kyse siis puhtaasti rahasta? En usko Jumalaan, enkä koe itselleni kirkkoa tärkeäksi. Viimeiset uskonrippeet menivät, kun istuin sukulaisen ristiäisissä oman vauvani kuoleman jälkeen.  Ja pappi puhui siitä, kuinka Jumala pelastaa kaikki lapset. Koko keho taisteli sitä vihantunnetta vastaan. Ei pelasta, ei kukaan voi sellaista luvata. 

Tein ehkä silloin jo sen päätöksen. Mutta silti jokin sai vielä jatkamaan pari vuotta. Ehkä se, että vaikka en itse kirkon palveluita tarvitsekaan, joku muu tarvitsee. Ajattelin, että sillä verolla teen hyväntekeväisyyttä, sillä kyllähän kirkko tekee paljon hyvää.

Mutta nyt tuli hetki, että ehkä nyt pitää auttaa itseään enemmän kuin muita. Itsekästä, mutta se on vain karu totuus. Eikä se napin painallus tuntunut miltään. Ei hetkauttanut, ei kaduttanut. Ja jos joskus mieli muuttuisi, siirryn vaan toiselle nettisivulle ja painan nappia.

Vielä ei oo katto pudonnut niskaan ja edelleen pohjallakin on kellari, joten ei tämä pakanana olo niin kauheaa ole. 



Kommentit

  1. Eihän tuohon lapsen menettämiseen ole sanoja. Sen voin kuvitella, että se on kauheinta mitä ihmiselle voi tapahtua. 😢
    Minä erosin kirkosta jo yli 30 vuotta sitten. Mun vahvan käsityksen mukaan usko (se sisäinen) ja uskonto (se organisoitu järjestelmä) on täysin eri asioita. Vaikka en sitä kiellä, etteikö kirkko tekisi paljon hyvääkin. Mutta raha mullakin oli se perussyy.

    VastaaPoista
  2. Noh, ei se helpoimmasta päästä ole. Mutta jokaisen suru on erilainen ja erikokoinen.
    Joo, usko ja uskonto on jokaisen oma asia. Mitään ei mielestäni kannata tuputtaa suuntaan taikka toiseen. Jokainen päättäköön ihan itse 🙂

    VastaaPoista

Lähetä kommentti