Älä mene siihen rapakkoon!

 On maailman turhin lause. Menee hän. Ja siihen toiseen ja kolmanteenkin. Menee hän naapurinkin rapakkoon heti kun silmä välttää. Mitä syvempi sen parempi.

Hän ja muutama koira oikein kilpailee, kuka on likaisin tänään. Eilen olin lähdössä yhden koiran kanssa kylille ja katsoin sen naamaa, suupielistä valui muta, etujalat oli polviin asti siinä itsessään. Päätin, että ihan hyvin välttää ja satuin vilkaisemaan omia housujani: enemmän ruskeat kuin mustat. No naama on sentään puhdas, ainakin minulla, eikun menoksi.

Lapsen kannan joka aamu autoon, koska se todennäköisyys, että hän kompastuu, kuuluu oho ja keltaisesta tulee uusi ruskea, on sata.

Koiria ei tekisi mieli päästää ulos ollenkaan, mutta välttääkseni niiden uusia sisustusideoita seinien repimisestä tai verhojen alas vetämisestä, päästän ne.

Takaisin tulee taiteellisesti lahjakkaita yksilöitä. Kuraa on vähän seinässä, vähän pöydän pielessä, tassunjälkiä eteisestä olohuoneeseen ja takaisin, kun ei ihan osattu päättää, mihin maalataan seuraavaksi. Ohi mennen ovat osuneet jopa paperiinkin.

Ehkä se kartano audeineen on syksyyn mennessä hankittu, voin lopettaa päivätyöt ja kirjoittaa blogia kartanon rouvana, sillä tätähän taidetta riittää. 




Kommentit