Kuppi nurin

Torstaina sain aikaan hirvittävän ärsytyksen. Tiedättekö sellaisen, kun tekisi mieli paiskata muutama tavara ja sanoa muutama ruma sana. Ehkä itkeäkin muutama kyynel.

Eikä se päästänyt otteestaan töiden jälkeenkään. Suoraansanottuna itutti. Kaikki. Oikein piti vielä keksimällä keksiä syitä, miksi tämä elämä on pilalla.

Pyykkiteline 20 senttiä väärässä paikassa. Se saa...ppaan uuni ei taas syty.  Ruoka huonoa ja lapset ärsyttäviä. 

Pää tuntui räjähtävän ihan justiinsa. Siihen laittelen kaksi tuntia uhmaikäistä iltapalan ja suihkun kautta nukkumaan, näytän tulitikkua takalla 267 kertaa ja etsin teinille paitaa, joka on ehkä pesussa tai sitten ei.

Kallo ratkeilee jo. Ei, paitaa ei löydy ja toinen levittää voita leivältä pöytään. " Äiti, kato sydän!"

Siinä kuulkaa vain sydän- emojit silmissä vilisi, kun aloitin oman sooloni.  Ei tullu balladia ei. Vain liuta rumia sanoja ja lasten nimiä. Näinköhän se hevikin on alunperin saanut alkunsa?

Keikan jälkeen pää löi tyhjää ja tuli välitön krapula, morkkis ja paha olo. Katsoin lapsia ja pakko oli hiukan katua. 

Mutta yllättävän tehokasta se oli. Paita löytyi kuin itsekseen ja uhmaikäinen oli mystisesti teleportannut itsensä sänkyyn silmät kiinni. Tirautin pari kyyneltä. Onneksi en kuitenkaan sanonut mitään, mitä kirosanoja en olisi tarkoittanut. 

Perjantaina heräsin valtavaan katumukseeen ja pää kipuun. Miten tämä lapsille huutaminen onkin näin rankkaa. Ajattelin siirtyä heti töiden jälkeen lahjontalinjalle ja ostaa pari kiloa karkkia. Teini vaati kuitenkin vielä pitsaa ja koska kerrankin järki sanoi, että vielä kalliimmaksi saattaa käydä, jos nyt aloitan uuden sävelmän. Mutta pakko myöntää, osaa asiansa.

No se vaan joskus tahtoo tuo kuppi kallistua tai jopa mennä nurin. Hyvä ystävä sanoi tuossa taannoin: Mutta kun ajattelet tätä asiaa kymmenen vuoden päästä, onko hirveetä merkitystä.

Kalliit terapiamaksut ainakin.