Kahvia ja pala pullaa

 Joskus psykologi sanoi minulle, että jokaisen työmatka pitäisi olla vähintään 25 minuuttia. Ihminen kerkiää siinä ajassa käydä läpi työpäivän ja siirtyä kotiasioihin. Minulla on, mutta puolet siitä matkasta pilaa uhmaikäinen. Hyvin äkkiä siinä siirtyy kotimoodiin ja huutaa naama punaisena, ettei lapsi kiemurtelisi itseään ulos turvavöistä. Ja oikeastaan se vääntäminen näyttääkin niin ärsyttävältä.

Koska tämä kikka ei siis ihan aina onnistu, olen siirtynyt siihen, että juon kahvin aina töiden jälkeen. Istun alas ja hengitän. Kylmää ilmaa, joka huutaa lämmitystä. Tunnustelen samalla, kestääkö tiskivuori enää tätä kahvikuppia. Mitä minä valehtelen, en pese sitä ainakaan pariin viikkoon. Kurkistan olohuoneseen, näkyykö lelujan alta edes mattoa.

Mutta juon se kahvin. Ostin yhtenä päivänä pullaakin. Kuvittelin ottavani kuvan ihanasta kahvihetkestä, mutta jostain syystä minut keskeytettiin 12 kertaa ja söin sen pullan.Toki olisinhan minä voinut ottaa sen kuvan niistä neljästä muusta, mitkä söin. Minkäs teet. Mutta nyt on enää kuva kahvista ja pullapalasta, jossa on hampaanjäljet. Eikö ole kaunis?

Olen joskus kertonut siitä, kuinka olen kuvitellut kirjailijoiden ja bloggareiden istuvan kahviloissa kirjoittamassa. Rauhassa, siinä kahvia samalla siemaillen. Katsoa ohikulkevia ihmisiä ja saada inspiraatiota uusiin kirjoituksiin.

Vähän toista se on täällä kodinhoitohuoneen kaapissa. Lapsi repii ovea ja kahvikuppi ei mahdu sisään. 

Mutta on sellaisia ihmisiä oikeasti, voitteko kuvitella. Käykäähän kurkkaa Kaupunkikahvilla. Pääsette välillä ulos täältä kodinhoitohuoneen kaapista ihmisten ilmoille. Ja ehkä näette kuvia kokonaisista pullista.