A niin kuin

 Ahdistus. Se tuli käymään vappuna. Lasten ilmapalloissa somessa. Kiersin kaukaa kaupat, etten joutuisi sanomaan lapselle, että et saisi sitä Nalle Puh- palloa. 

Ahdistus tuntui jäävän vuokralle. Tuntui, että se vei minulta enemmän kuin maksoi. Päässä musteni. Kuin kukka, kaikki hyvä tuntui lakastuvan. Lehti kerrallaan veit sen minulta. Taivutit varren ja napsaisit.

Ahdistus tuli mukaani töihin. Ei minusta ole tähänkään. Veit ammattitaidon pala kerrallaan. Olit todella hyvä siinä.

Ahdistus voimistui, kun äitienpäivä tuli. Osasin sitä odottaakin. Kerroit kuinka paska minä olen. Kuinka en edes yritä. Kuinka muut ovat niin paljon parempia. Jonkunhan se pitää olla se luuseri tässäkin perheessä.

Ahdistus vilkaisi myös peilistä. En ole tarpeeksi sitä tai tätä. Näytit kaikki ne virheet, mitkä pitäisi muuttaa. 

Ahdistus takertui myös sanoihini. Tunsin sanovani aina jotain väärää. Ja jos en sanonut, ajattelin niitä kertoja, kun olin. Miksi en saanutkaan sitä pitkää kieltä, jolla liepoa vähän jokaisen kankkua.

Ahdistus takertui rahaan. Tai sen puutteeseen. Kuinka olin tehnyt niin hölmöjä valintoja elämässä. Kuinka minulla ei ole vara edes ostaa omaa kotia lapsille. Kuinka ajan edelleen 30 vuotta vanhalla autolla. Eihän minulla oikeastaan ollut mitään.

Ahdistus kurkkaa myös naapurin pihalta. Äiti leikkii lastensa kanssa ulkona monta tuntia. Minä istun sohvalla ja mietin, miksi en jaksa. Tai miksi taaskaan en kerinnyt olla lasten kanssa tarpeeksi.

Ahdistus arvosteli myös eroni. Kuinka se oli syytäni. Enkä löytäisi koskaan enää ketään. Ja ihan turha on itkeä, koska itse olen asiani sotkenut.

Ahdistus tuli myös blogiini. Miksi minä tätä teen? Ei tästä mitään tule. Sanat menettävät merkityksensä, lauseet kuihtuvat. En pysy edes aikataulussa. 

Maisema tummuu yöhön, pienen hetken taivaanrannassa on auringon jättämää kultaa. Se on pieni murunen, mutta pimeyden väistyessä siitä tulee suuri ja loistava.

Mutta se päivä ei ole vielä tänään. Mutta se tulee kyllä. 

Päivä, 

jolloin sanot töissä: 

Sinä osaat, sinä pystyt.

Äitienpäivänä:

Sinä olet hyvä äiti.

Peilille:

Sinä olet juuri sinä.

 Ja se on sinussa parasta.

Jos jotain pitää muuttaa, teet sen itsellesi. Et muille.

Sammakoille suusta:

Kaikki mokaa joskus. Sillä ei ole merkitystä muille kuin itsellesi.

Rahalle:

Sitä on aina saman verran: liian vähän. Mutta se ei määrittele sinua ihmisenä, ei äitinä, ei ystävänä.

Ajalle:

Sinulla ei ole aikaa leikkiä lastesi monta tuntia pihalla. Mutta olet läsnä, silloin kun tarvitsee. Vartti yhdessä kiikussa jutellen, on enemmän kuin mitään. 

Erolle:

Minkäs sille voi, kun paska on jo housussa. No ei. Sinä selviät, sinä pärjäät. Sinä olet vahva ja itsenäinen. Niin parisuhteeseen kuin eroon tarvitaan aina kaksi.

Blogille:

Tämä on sun oma. Se on just sellainen kuin pitääkin.

Ahdistus on valtava kuorma. Taakka, jonka alle vain jää. Se voi olla juuri siellä naapurin äidin luona, tai työkaverin vieressä tietokoneella. Tai kuntosalilla seuraavassa laitteessa. 

Se syö, se kuluttaa. Ahdistus ruokkii paholaisenringin liikkeelle ja kuin tornado hajoittaa kaiken. Mutta jokaisen myrskyn jälkeen tulee tyyntä. Joskus siihen tarvitaan vain hiukan apua. 

Minä taistelen, kaadun, nousen ja kaadun taas. Mutta ei se haittaa, minä selviän kyllä. Ja se on minun supervoimani.