Kysyntää

 Lähdinpä autokaupoilla ystävän kanssa. Hän on mies ja jos sanon sanan iskari, hän ajaisi lähimmälle kebabille ja tilaisi iskenderin. 

Eikä siinä mitään pahaa ole, mutta ymmärrän hänen tarvitsevan hiukan henkistä apua. Saavumme kauppiaan luo. Hän on tyypillinen autokauppias, jos nykypäivänä näin voi ilmaista. Jos ei, sanonpa nyt kuitenkin.

Hyvin pukeutunut keski-ikäinen mies. Hiukset vedetty geelillä tai kananmunalla taakse. Jos hänellä olisi henkselit, hän paukuttelisi niitä. Kengät on kiiltävät ja puhtaat, ei yhtään koiranjaskaa missään. Outoa, sanon minä.

"Tulitte autokaupoille." No ihanko totta, ei kun sitä kebabia hakemaan. Hän alkaa myydä autoa miehelle. Katse vilkaisee välillä minua, mutta ohittaa kuin mato koukun. Hän kuitenkin olettaa minun olevan samaa perhettä ja kuulen sanan vaimo.

Tämä vaimo kuitenkin könyää auton alle. "Tällä on kyllä ollut paljon kysyntää, varmasti on ottajia", kuulen auton alle ja homma hiukan haiskahtaa. 

- Mitäs täällä roikkuu? Kysyn ja myyjä vastaa, ettei tiedä. Selvä, suljimme liikkeen oven, mutta onneksi sille olisi ottajia.

Mietin, että pitäisikö käyttää tätä samaa sinkkumarkkinoilla. - On mulla ollut kyllä paljon kysyntää ja varmasti olisi ottajia. Todellisuudessa ei ketään. 

Ja roikkuuhan minustakin osa jos toinenkin. Mutta aina voi vastata, etten tiedä yhtään, mistä puhut.