Epäonnenenkeli
Itsestään kirjoittaminen on yhtä vaikeaa kuin tekisi työhakemusta. Kehua pitäisi maasta taivaaseen, vaan mitään ei tule ulos. Kirjoitus jää sanaan minä. Ihmettelen kyllä, miksi se ehdotti sanaa Syyria perään. Mistä se tiesi, että olen yhtä epävakaa. Kuvaus itsestä pitäisi varmaan olla sellainen hittituote, joka saisi ihmiset kiinnostumaan blogista. Seuraajia tulvisi ovista ja ikkunoista ja seiskan paparazzi ulko-ovella. Sielläpähän odottaa, ovikello ei toimi. Pitäisi kertoa harrastuksista ja kiinnostuksen kohteista, joihin muut voivat samaistua. Riittääkö se, että selviytyy tästä päivästä huomiseen. No kyllä minä silloin tällöin kurkkaan sieltä kellarista. Mutta ei se päivänvalo tunnu sopivan minulle. Pitäisi ottaa lapsista kuvia puolen tunnin välein. Kuinka ihanat vaatteet ja lelut. Kuinka se nyt niin somasti kaivaa nenää kuudenkympin talvitakissa. Tai kuinka taitavasti teini välttää kaikki kotityöt. Tää pohjustus ei tainnut taas mennä ihan putkeen, mutta yritetty on. Olen siis rei