Se on semmosta

 Kun vein lapsen eilen väärään hoitopaikkaan, viikko enteili jo parastaan.

Nyt on kulunut 24 h ja pienen pienet vastoinkäymiset jatkuu.

Hoitotäti laittaa viestiä heti kuudelta aamulla, että hoitoajat olisi pitänyt ilmoittaa jo kaksi viikkoa sitten. Jaahas. Ja tuothan sen kyselylomakkeen, jonka annoin sinulle viime viikon keskiviikkona. Oliko se just se, millä takka syttyi eilen. 

Tuon, minähän tuon. Kolme päivää sitten kaveri kyseli apua ja lupasin ilmoitella. Laitoin viestiä, että palataan astialle sitten, kun lapset on muuttanut pois kotoa. Hän ymmärsi hyvin. Kuulin kuinka hän kirosi yksinään, mutta ajattelin, että hänenkin lapset on tänään ää.....lyttömän ihania.

Olin luvannut kahvitella ystävän kanssa. Uhmaikäinen on huutanut tasan kaksi tuntia, 3 minuuttia ja 48 sekuntia sen jälkeen, kun tuli hoidosta. Mutta kuka näitä nyt laskee. Katson hänen punaista naamaansa. Onneksi edes jollain on hiukan väriä naamassa. Ilmoitan hänelle lähdöstä. 

Hän ottaa tämän ihmeen tyynisti. Odota, odota. Ja juu, sieltä se tuli. "Minä en voi lähtee ilman sitä heijastinta, joka mulla oli viime vuoden joulukuussa. Se koira, muistatko?" Juu, just nyt ei muistu mieleen. "Mutta ei ne ihmiset näe minua!" Joku on hyvin valistanut tuon lapsen, pakko myöntää. " Kun autot ajaa minun päälle, äiti!" Katsoin uhmaikäistä ja pikkuhiljaa minunkin poskille alkoi vaihtua väri:  -Mutta kun me mennään autolla.

Vaatteet lensi hienosti eteisestä keittiöön erinäisten ääniaaltojen kanssa. Kun heijastimesta päästiin, oli sukat väärät. Puhelin soi ja teini soittaa: Pyörästä tippui ketjut, tuutko hakemaan. Tokihan minä tulen. Ei minulla tässä muutakaan ole.

Tunti ja 35 minuuttia myöhässä istahdan kahville. "Tuliko pari muuttujaa?" Ai, mistä arvasit. Minä en tiedä, miten kukaan vanhempi kerkii ikinä minnekään ajoissa.

Juujuu, mutta pitää ennakoida. Ja antaa lapselle mahdollisuus olla omatoiminen. Saada onnistumisia ja rauhallisia,hyviä kokemuksia. Kehua lasta ja suunnitella valmiiksi.

Juu, tässähän minä kirjoitan blogia, kun pitäisi laittaa huomiset vaatteet valmiiksi. Etsiä ulkovaatteet. Helppoa, kun vana kulkee eteisestä olohuoneeseen. Mutta miten se villasukka voi hävitä siinä matkalla. Rukkanen on lelukopassa ja minun aivot narikassa.

Huomenna muistan kehua, kuinka hän valuu pukuunsa vain 30 kehotuksen jälkeen. Annan aikaa, kun hän pukee villasukat 23 uudelleen, kun ne ei vaan mene hyvin. ( Siis onko noissa lasten sukissa joku suunnitteluvirhe, koska käsittääkseni omat sukat menee vain yksinpäin ja suhteellisen helposti.) Ja kyllä siinä on kokemusta kerrakseen, kun kerrankin kengät menisi oikeisiin jalkoihin ja äidillä oisi housut jalassa ennen kuin lähdetään.

Ihan kaverin puolesta kyselen, montako vuotta sitä pitää osata ennakoida? Mutta se on semmosta. Ja mikä ei ole semmosta, se on tämmöstä.

Kommentit

  1. Katoin blogeja selaillessa, että mikäs tämä on. Aloin lukee uusinta postausta ja huvituin. Luin seuraavan ja sitä seuraavan. Tätähän lukee mielellään! Liitin lukulistalleni. 😊 Huippua tekstiä! Semmoista, jota itsekin haluisin osata.
    Thilda
    https://thildan.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Ihan huippua! No se lähtee sieltä kodinhoitohuoneen kaapista juuri sellaiseen kuin se on. Oletko koskaan kokeillut ikinä kaapissa kirjoittamista? 😀

    VastaaPoista

Lähetä kommentti