Tekstit

Lö töry

Kuva
 Päätin syödä vielä yhden erän joulutorttuja, kun tarpeita oli jäänyt joululta. Sehän tuntuu miltei väärältä paistaa torttuja tammikuussa. Omatuntoa kolottaa, ihan kuin varastaisi jotain. Koska säästän, käytän entistä leivinpaperia. Väristä päätellen, ei mene enää kolmatta kertaa. Kun nämä ylijäämätortut oli valmiit, mietin, miksi maku oli niin suolainen. Johtuneeko siitä, että edellinen ruoka paperilla oli ranskanperunat ja suola. Siinä syödessä omatuntoa ei kolottanut lainkaan. Nämä ovat kevään uusi hitti. Makean ja suolaisen yhdistelmä. Perinteitä vaaliva, mutta suolalla uudistettu leivonnainen. Käy keväiseen auringonpaisteeseen kahvin kanssa tai ilman. Tämä on uudistunut Lö töry. Ilmeisesti näitä pitää tehdä vielä muutamat kevään mittaan. Oi miksi nämä levyt ja hillot ei mee ikinä elämässä tasan!? Aina on jompaa kumpaa liikaa tai liian vähän. Ja toinen kaupan hyllyllä, kun sitä tarvitsisi. Mutta sitähän se on, joskus joulutortuista vaan tulee Lö Töryjä.

Pakana

Kuva
  Koska hinnat jatkavat nousua ja palkka pysyy edelleen vain samana, on ollut pakko miettiä, mitä sitä sitten keksisi. Koska suomalaisesta ruuasta luopuminen ei ole vaihtoehto, erosin kirkosta. Meidän perheessä tämä on mennyt toisessa järjestyksessä, mitä yleensä. Ensin erosi mummo, sitten minun vanhemmat. Ja nyt minä.  Oliko kyse siis puhtaasti rahasta? En usko Jumalaan, enkä koe itselleni kirkkoa tärkeäksi. Viimeiset uskonrippeet menivät, kun istuin sukulaisen ristiäisissä oman vauvani kuoleman jälkeen.  Ja pappi puhui siitä, kuinka Jumala pelastaa kaikki lapset. Koko keho taisteli sitä vihantunnetta vastaan. Ei pelasta, ei kukaan voi sellaista luvata.  Tein ehkä silloin jo sen päätöksen. Mutta silti jokin sai vielä jatkamaan pari vuotta. Ehkä se, että vaikka en itse kirkon palveluita tarvitsekaan, joku muu tarvitsee. Ajattelin, että sillä verolla teen hyväntekeväisyyttä, sillä kyllähän kirkko tekee paljon hyvää. Mutta nyt tuli hetki, että ehkä nyt pitää auttaa itseään enemmän kuin m

Origamiräkä

Kuva
 On taas sitä tahtia veistelty origameja räkäpapereista, että ei ole joutanut töihin, saati somettamaan. Sanoinpa viikko sitten, että jos nyt viikon oisi terveenä. Tasan seitsemän päivää sitä kesti. Voitteko kuvitella. Blogin sijaan taidankin perustaa sellaisen Räkäennustajan-  puhelinpalvelun. (Valitettavasti tämä EI ole kuvituskuva) Antibioottikuurihan loppui just kolme päivää sitten. Ei oo tämä minun vaivani niin iso, että kannattaisi lääkäriä häiritä. Ja jotenkin minusta tuntuu, ettei minulla vieläkään ole tarvittavaa promillemäärää veressä (jos ei auennut, palaa muutama blogikirjoitus taaemmas). No, koska edelliset kolme viikkoa kokeilin taktiikkaa: syö särkylääkettä ja sillä se lähtee. Ei lähtenyt, kumma juttu. Nyt arvelin siirtyä suoraan syvään päätyyn ja antaa kuumeen vain viedä. Päätöstä helpotti se, että kerrankin lapset oli samaan aikaan sairaana ja maattiin kaikki vain raatona sohvalla. Plussaa kerrankin, kun lapset sairastaa. En tiedä auttoiko se vai se, ettei jaksa soitta

Uusi vuosi, uusi juusto

Kuva
  Ihan vain arvelin tulla pröystäilemään, kun oli vara ostaa juustoa.  Korjattakoon sen verran, että palkkapäivä, kuinkas muuten. Olen taas iloilla seurannut, kun vuosi vaihtui ja ihmiset muuttuvat. Paremmiksi luulisin. On se vain jännä, että kysyisenä päivänä, kun kello lyö kaksitoista, kaikki muuttuu. Ihan ykskaks. Se muutos voisi tapahtua ihan milloin vaan. Mutta ei, se on tuo joulukuun ja tammikuun välinen maaginen yö. Silloin kaikki tuntuu menevän uusiksi. Tulee uusi minä ja uudet tavat. Sitä en ainakaan tee tänä vuonna. Terveys, laihdutus ja liikunta. Entisen vuoden ja elämän siivoaminen. Kaikki muuttuu. Ja tolkuton määrä lupauksia siihen perään. Minun kurpitsakärryt ja ryysyt pysyi ihan ennallaan. Ei niin mikään muuttunut. Mökki on yhtä kylmä kuin ennenkin ja palkka liian pieni. Sama väsynyt naama tuijottaa peilissä. Lapset huutaa vuoronperään tai yhtäaikaa, jos hyvä tuuri käy. Mutta ainakin mulla on se palkkapäivän juusto. Jos oikein hurja olen, niin saatanpa ostaa kinkkuakin t

Coktaili

 Tiedättekö sen mainoksen hotellista. Pyörii jatkuvasti ja siinä epäonninen mies pudottaa sormuksen ja se kiertää kädestä käteen ja palautuu omistajalla. Ja luvataan tehdä elämyksiä. Mietin tässä kaksi viikkoa sairastaneena, että kun se sormus siihen lasiin tipahtaa ja se on käynyt kymmenen ihmisen kädessä, että morsiamellahan siinä melkoinen coktaili kätösissä. Sormuksen lisäksi liuta pöpöjä. Juodessaan vain ajattelee, tuleeko noro vai korona. Tai eihän se morsian sitä tiedä, mikä sieltä napsahtaa. Ihan kuule yllärinä iskee. Ehkä tähän vaikuttaa oma sairastelu, ettei oikeastaan jaksa ymmärtää mitään. Eilen olisi ollut joku lastentapahtuma. Ajattelin vain kauhulla, jos pari sataa lasta on samassa tilassa, mikä sieltä tulee seuraavaksi. Ei menty, jännä juttu. Mutta koska olen tässä nyt pari viikkoa sairastanut, päätin vaivata lääkäriä tänään. Oli huono päivä. Päivystys oli kuin villilänsi. Maanantai ja niin paljon känniläisiä. Maanantai?!! Istuin siinä juoppojen keskellä kuin paikallise

Kolmen V:een taktiikka

Kuva
  Veikkaan kyllä, että tuon niminen ohjelma ei ihan neloselta tulisi. Se oli siis Mädät Omenat. Mutta melkein. Joulunihme vain jatkuu, sairaana edelleen. Olen kokeillut löytää oikotietä. Mutta ei, umpikuja umpikujan perään. Kolmen V:een-taktiikka: Väsy, vilu ja vitutus. Kun toinen helpottaa, toinen nostaa päätään. Kaikki tuntuu raskaalta, jopa blogin kirjoittaminen. Kahvi maistuu pahalta ja ruoka ei maistu. Mutta kiva sitä omatekemää ruokaa on toki katsella.  Uhmaikäinen haluaa piilosta ja ulos. Suostuin menemään piiloon kahdeksi päiväksi. Ei toiminut, löysivät minut ennen seuraava ruoka-aikaa.  Olen yrittänyt kyllä tolkuttaa, että äiti on kipeä. Valikoiva kuulo ilmeisesti. Ruutu on vahtinut pienempää hyvin tehokkaasti. Sen seurauksena on jatkettu raivareita, joita aloiteltiin jo jouluna. Mitäpä sitä hyvää putkea katkaisemaan. Olen ehkä sitä mieltä, etten huomenna ole sairas ja painun töihin. Kalpeus paistaa läpi puuterinkin ja askel on lyhyempi kuin teinillä. Mutta ehkäpä siellä sais

Joulurauha

Kuva
 Tässä on ollut kaikki joulun ainekset kohdillaan. Kun sairastui juuri sopivasti ennen joulua, niin valmistelut tuntui yllättävän raskaalta. Hirveä paine lahjoista. Onko nyt jotain sopivaa ja tarpeeksi. Pettyykö lapset taas kerran, kun ei ole sitä megasuperhienoo lahjaa. Siitä kun aattoaamuun selvisi hengissä hirvittävässä horkassa, niin olikin sellaista taikaa ilmassa. Pölyä ilmeisesti, aivastuksista päätellen. En pullottanut kyyneleitä, mutta räkää senkin verran. Noin kolme litraa, ei huono. Lapset vahtasi lahjoja ja selkä koukussa kävelin kaapilla, jotta olisivat hetken hiljaa. Ei ne ollut. Ei ainakaan toinen. Hän aloitti konsertin sillä, että paperi oli väärinpäin pöydällä. Siitä sujuvasti siihen, kun lelu ei ollut sohvalla vaan lattialla. Oli siinä välissä vielä yksi roska, joka oli väärinpäin lattialla, kynä, joka ei totellut ja koira, joka makasi liian vinossa. Ai niin ja minä väärässä nurkassa sohvalla. Aplodien säestäminä konsertti loppui, kun sanoin hänen jäävän ilman jouluto