Yhdeltä yöllä

Kun yhden aikaan yöllä tongin roskista, että muistinko laittaa sen hiusväripurkin roskikseen, ettei koirat sitä syö, mietin, että onkohan minulla sittenkin neuroottisia oireita.

Epäillyt olen aiemminkin. Mutta jotenkin olen tottunut ryskyttämään ulko- ovea seitsemän kertaa ennen lähtöä. Tai tarkistamaan uunin edustat iltaisin, ettei vaan mökki pala. Kerään laturit järjestelmällisesti pistorasioista, ( vaikka mies sanoo, että olisihan se kiva olla akkua puhelimessa, niin herätyskellokin soisi). Silloin tällöin tarkistan ennen nukkumaanmenoa onko hellan levyt nollilla. Ja ehkä saatan viellä yöllä riuhtoa ulko-oveakin, että kestääkö se lukko varmasti. Selvästi olen katsonut liikaa murhaohjelmia. 

Pyykkinarukin täytetään järjestelmällisesti, vaikka ei siinä miehen mielestä ole mitään logiikkaa. Lasten en anna auttaa, sillä heidän näkemys tuntuu olevan ihan erilainen. Ihan niin kuin ne voisi laittaa ihan mihin vain, kuhan ne ovat vain telineessä.

Lasithan täytyy olla astiakaapissa tietyssä järjestyksessä. Ne kolme lasia, jotka on ehjät vielä kuudensarjasta, on yhdessä kohdin. Paremmat lasit ylähyllyllä, että on varmasti pölyiset lasit vieraille. Koulutin vanhempaa lasta tähän puoli vuotta ja nyt alkaa jo sujua. 

Lelut eri koreihin: puiset omaan, pehmolelut ja kolmanteen kaikki muu. Tämähän helpottaa, silloin kun uhma-ikäinen ei pärjää millään ilman sitä kinderistä saatua kakkakikkaretta.  Tosin jaksan raivata ne kerran kuukaudessa lattioilta, jotta ei menis liian helpoksi.

Minusta ei kannata vielä huolestua. Onko teillä muuten ideoita, mitä otan lisää tähän? Ehkä haarukoiden laskeminen, tai jääkaapin oven kokeilu?