Hetken kaunis

 Kun postaa uuden kuvan facebookiin, toivoo kaikkien tykkäävän siitä. Mitä isompi numero, sen parempi. Osa vaihtaa useammin, jotkut ei juuri koskaan. Jotkut käyttävät monta tuntia meikkaamiseen, kuvaukseen, täydelliseen kuvakulmaan. Jotkut vetävät vatsansa sisään tai ovat mahdollisimman lihasmyönteisessä asennossa hengittämättä saadakseen mahdollisimman hyvän kuvan. Mitäpäs se haittaa, jos hiukkasen sinertää, kuhan tulee loistava otos. Jotkut käyttävät filttereitä, muokkaavat kuvia, joskus jopa luonnottoman näköiseksi. Jotkut etsivät täydellistä paikkaa ottaa selfie. Jotkut tienaavat rahaa sillä, että jakavat pärstäänsä jatkuvasti.

Ja kun on painanut julkaisunappia, alkaa kilahdella tykkäyksiä, ehkä joku jopa kommentoi. Jaat sen muihin sosiaalisiin medioihin ja sama homma jatkuu. 

Mutta todellisuudessa huomenna sitä kuvaa ei muista kukaan. Miksi siis kaikki se vaiva? Onko se sitä, kaipaa hyväksyntää. Tai halu jakaa vain omaa arkeaan. Vai onko kyseessä huono itsetunto. Vai halu näyttää kaikille sitä parastaan, sillä harvemmin kukaan profiilikuvissaan on räkäposkelle, likaiset verkkarit jalassa. On niitäkin, joskus olen kokeillut.

Filttereiden taakse on hyvä piiloutua. Piiloutua itseltä tai muilta. Joskus tuntuu, että miksi jo niin kaunista, pitää muokata.

Paikka on hyvinkin tärkeä, harvemmin on viikon mittaista tiskivuorta taustalla, tai vessanpöntössä juuri tehty aamukakka. En oo kokeillu, meillä kun ne astiat ovat jo niin sulautuneita tuohon tiskipöytään, että kukaan ei huomais eroa. Ja vesssassa käydessä ei oo puhelin mukana, sillä kaikki tuntuu aina lentävän pönttöön. Tulitikut, kännykkät, avaimet. Työnsipä lapsi kerran sinne sotaukkoja ja toinen monta rullaa vessapaperia. Joten ei kakkaa profiilikuviin.

Miksi sitä sitten ylipäänsä tehdään, miksi sitä ollaan sosiaalisissa mediassa ja julkaistaan itsestä kuvia ja juttuja. Aika on vienyt ihmisiä kauemmaksi, kiireisimmiksi. On helppo keskustella kännykän välityksellä lähtemättä kotoa. Ei tarvitse nähdä ketään, mutta voi silti olla sosiaalinen. Voi jakaa arkea juuri sellaisena kuin haluaa (eli ottaa kuva siitä ainoasta siististä nurkasta), eikä tarvitse selitellä eteisessä sotkua vieraille. Samoin ulkonäköään. Sen voi itse päättää millaisena muut näkevät sinut, filtterillä tai ilman.

Itse ajattelen, että facebookissa on helppo kehua toisen ulkonäköä, sillä kun tarkemmin mietin, en tiedä milloin olisin sanonut, olet kaunis jollekin ihan livenä. Se on haastavaa ja helpoin reitti on kommentoida kuvaa. 

Mutta onhan siinä varjopuolensa, on helpompi sanoa negatiivistakin. Niin kuin se antaisi luvan arvostella, kun kun et ole oikeasti paikalla, kaukaa on helppo huudella. Joillakin se suodatin puuttuu kokonaan. Ja se on hirveä sääli. Koska useimmiten se vika on katsojan silmässä. Jos ei pysty näkemään positiivista, suosittelisin työntämään sen kännnykän sinne aamukakan sekaan ja vetäisemään vessan.

Olipahan miten vain, se on osa elämää. Ja kuten kaikessa elämässä, on siinäkin hyvät ja huonot puolensa. Mutta että kumpaan sitä haluaa keskittyä, on jokaisen oma valinta. Sillä filttereillä tai ilman, se on vain hetken kaunis ja elämä jatkuu.