Arkipahoinvointi

Kävin viikonloppuna yksin reissussa ja yleensä hyvissä ajoin, noin kahta viikkoa ennen, aloitan sen. En minä voi lähteä, en voi jättää lapsia, mitä minä siellä yksinään teen. Yritän keksiä kaikki mahdolliset syyt, miksi perun. Samalla kuitenkin olen iloinen, että lähden, vakuutan epätoivoisesti itselleni, että olen ansainnut tämän. 

Kyseessä oli kisareissu. Kuten joskus aiemmin kirjoitin, olen äärimmäisen hyvä laittamaan tavoitteita. Ja äärimmäisen huono pysymään niissä. Nyt en laittanut itselleni muuta tavoitetta kuin osallistua. Lajinomaista harjoittelua oli takana vähän. Nyt ei ollut todellakaan suoritustalkoita treenien suhteen. Keskityin harjoituksiin, joita näissä aikaraameissa oli mahdollista tehdä. Koitin löytää samalla iloa siihen tekemiseen.

No kisat meni yli odotusten, sain sijoituksen. En pyttyä, en mitalia, en kunniaa. Mitä jäi käteen? Ilo. Ilo tekemisestä, ilo hyvästä suorituksesta. Ei kiristynyt hampaat vasten ikeniä koko viikonloppuna, ei harmittanut. En lyönyt hanskoja tiskiin tai varusteita suohon. Tajusin, että jotainhan sitä oikein on pitänyt tehdä.

Viikonlopun sai ihanasti huolehtia vain itsestään. Kumma kyllä, minulla ei ollut ihan hirveä ikävä lapsiakaan, huutavaa teiniä tai sitä huutavaa uhmaikäistä. Voisi muuten helposti sekoittaa, jos toinen ei olisi minua isompi. Ei ollut ikävä kotia tai kodinhoitohuoneen kaappia, nautin hiljaisuudesta.

Maanantaina se sitten iski. Arkipahoinvointi. Se tunne, kun tulet reissusta ja tajuat, että tätähän tämä taas vaan on. Töitä, lapsia, koiria, koiranoksennusta, pyykkiä, tiskiä, lämmittämistä. Ei jaksaisi niin millään. Lapset eivät ole lakanneet huutamasta, teinille on tullut vain enemmän rumia sanoja valikoimaan. Koirat ei osaa käyttäytyä sen paremmin ja pyykkivuori näyttää tulevan kodinhoitohuoneesta eteiseen. Täytyy varmaan rakentaa tunneli, jotta löytää huomiseksi puhtaat housut. 

Mutta kävi mielessä, että jos lapset ja kaikki koirat olisi ollut reissussa mukana.  Pakkaaminen olisi pitänyt aloittaa viikkoa ennen. Soittaa vakuutusyhtiöstä paras vastuuvakuutus. Kuunnella lasten narinaa, milloin lähdetään. Maksaa itsensä kipeäksi isosta vuokramökistä lemmikkilisillä. 

Matkan aikana kuunnella narinat ja vinkumiset ihmetarpeista, kuten pissihädästä ja netin toimimattomuudesta. Perille päästyä pissitän lapset ja koirat. Koira kuseekin jo naapurin auton renkaalle ja mietin, kattaako vakuutus.

Huolehdin, että kaikki saa ruokaa oikeaan aikaan, ettei kukaan syö toistaan. Aloitan koirista. Alkaa valitus, minne äiti laitoit sen ja sen. Ja se pehmo, löytyy sieltä viidennestä kassista, kun ne neljä on jo levitelty mökin lattialle. Yksi kaivaa nenää ja kyselee, milloin mennään kauppoihin. Vastaan, että ei taida tarvita, lohi taisi löytyä jo.

Nukkumaan ei meinata asettua, miksi pitäis, nyt ollaan lomalla. Yhdentoista aikaan yöllä alat etsiä omia tavaroita ja huomaan, että ne omat vaihtovaatteet jäi kotiin. 

Että ihan kiva viikonloppu oli kuitenkin ihan itsekseen. Ja ainahan minulla on kodinhoitohuoneen kaappi.

Kommentit