Pari grammaa viisautta

 Muutama kuukausi sitten kävin näyttämässä hammaskalustoani. Muuten en olisi antautunut, mutta hammas ikävästi häiritsi kauneusuniani. Käsky tuli röntgeniin ja vaikka en todellakaan pyytänyt, uusi aika tuli postissa.

Viisauden hampaan poisto. Pala kakkua. Pienen ikäni olen hammaslääkärissä ravannut, milloin vinon purukaluston, milloin katkenneiden hampaiden takia. Ennen ei ollut kaikki paremmin. Sattui tai ei, hampaat hoidettiin. Nykyään kysellään kummia, kuinka voit, jaksatko pitää suuta auki.

Menin kesken työpäivän. Hammas veks ja takaisin töihin. Hammaslääkäri: "Minä arvelin ottaa sinulta tuon viisaudenhampaan ylhäältäkin samalla". Jaahas, no kaksi yhden hinnalla, menköön. "Ja minä kirjoitan sinulle sairaslomaa tämän ja huomisen päivän." Oletko tosissasi. " Ja oikeastaan et saisi rasittaa itseäsi pariin päivään. Kolata tai käydä kuntosalilla." No onneksi en harrasta kumpaakaan kuin pakon edestä.

Kevyt puudutus ja hampaat lähti hienosti kissan kokoisilla tongilla. Palasin töihin pari grammaa kevyempänä, tuppo suussa ja mongertaen, kuin hammaslääkärin sijaan olisin käynyt paikallisessa päiväkaljalla. Kun naama oli miltei ohimoa myöten puutunut, katsoin paremmaksi olla hiljaa. 

Ihan itse katsoin guukkelista, mistä hampaan nimi tulee. Tylsääkin tylsempi vastaus oli, että hammas puhkeaa silloin, kun ihmisellä on viisautta. Eli viisastuin muutama vuosi sitten ja nyt menetin ne ainoat järjen hippuset. Vai olisiko se niin, että liikaviisaus rupesi vain kiusaamaan ja siitä oli aika luopua.

Niin tai näin, mutta tuosta parista grammasta luopuminen on yllättävän kivuliasta. Kotiin tullessa muistutin halvauksen saanutta lahnaa. Puudutus oli kaikonnut. Jäljellä oli vain kipu ja turvonnut naama. Joka kerta suun avautuessa, koski vielä enemmän. Perinteinen jäkätys puolisolle tekemättömistä kotitöistä sai nyt jäädä. 

Kukaan ei kertonut edes sitä, että kannattaa syödä varastoon. Voi juma. Suu aukeaa sentin verran. Pikkulusikalla hiukan muussia. Minä joka vetäisee ruuan kolmeen minuuttiin, yritti nyt tunkea hiirenkakankokoisia nokareita kurkkuun. Vesi valuu huulesta ohi. Ota särkylääkettä, puoliso sanoi. Se onkin mielenkiintoinen operaatio. Tabletti puoliksi ja suu auki. No raolleen. Kallistan päätä taakse ja heitän sen suuhun, toivoen, ettei se mene väärälle puolelle. Hollilla on, ei huono. Vettä perään ja meni. Toinen puolikas livahtikin sit väärälle puolelle. Älä vain nyt puraise. Käännän pään alas ja ravistelen varovasti. Lopulta se putoaa lattialle keräten viisitoista koirankarvaa. 

Menen pötkölleen sohvalle. Sanon isommalle lapselle, että vahtii pienempää. Selvä. Nukahdan heti. Herään heti. Käynnissä on sisarusten välinen sota, jonka minä katkaisen. Se on kyllä kumma juttu, jos minä erehdyn kerran kahteen vuoteen sohvalle nukkumaan päiväunia, aina on joku pielessä. Millon tapellaan, millon tulee hyvä idea leikkiä rumpalia kattiloilla, millon vedetään vaan kilarit, koska voidaan. Tuli ruma sana lapsille. Olisi tullut useampikin, ei vaan pystynyt aukaisemaan suuta.

No nyt istun naama turvoksissa, nälissäni ja kirjoitan blogia. Puhelin kilahtaa. Hoidosta tulee viesti, että joku lapsi oksentaa. Jes, ihanaa. Ihan jännityksellä odotan, milloin se meille rantautuu. Heti huomennako? Toisaalta hyvä puoli on se, ettei ole mitään mitä oksentaa.


Kommentit