Sydämiä, sydämiä

 Kun ihmiset on tänä päivänä jakanut jatkuvalla syötöllä jotain ihmeen sydämiä, ajattelin minäkin päästää höyryjäni.

Tiesittekö, että maskin alla voi tapahtua ihan mitä vain? Kun pomo kysyy työn mielekkyydestä tai kuormittavuudesta, voi vain vetää naamaa eri asentoihin ja nyökytellä. Mutta teepä sama kotimatkalla, kun risteyksessä törttöilee joku. Muutama voimasana maski naamalla, ei edes nähnyt. Unohdin kuitenkin, että käsiä se ei valitettavasti peitä.

Kyllä löi sydämet taas yhteen, kun kotiin tullessa lapset aloitti fyysisen sodankäynnin. Siinä kun erottelen heitä ja tökkään toista vanhingossa sormella kasvoihin. Lapsi ihan itki onnesta, heitti kasvatuslinjan mukaisesti muutaman voimasanan, muunmuassa kiitti äiti ihan per.. Teini katsoi kateellisena vieressä, kun uhmaikäinen antoi palaa.

Pikkukakkonen pyörimään ja teini omaan huoneeseen. Pakko se oli siihen kolan varteen tarttua lopulta, kun ei ollut enää pätevää syytä kieltäytyä. Ihanan siisti piha. Kaksi tuntia myöhemmin katsoin ulos, vajaa kymmenen senttiä jälleen. Alkoi kuulkaa tulla korvistakin sydämiä, kun manasin kaikki traktorit, lumilingot, mönkijät hevon.. No niitä sydämiä.

Sydämen sykähtelyjä aiheutti kauppalistan pituus ja sinne raahautuminen. Silmissä sydänlasit avasin tilinsaldon. Ei auttanut lasit ei. Menevää liikennettä oli edelleen enemmän kuin tulevaa. Ja se koiranruoka on edelleen siellä kaupassa. Mutta niitä sydämiä.

Kävelin olohuoneen poikki, leluarkku näyttää olevan pohjaansa myöten tyhjä. Asetteluun on selvästi panostettu ja käytetty paljon aikaa. Keittiöön mennessä kuului noin 12 voimasanaa. Tässähän alkaisi olla pakopelin ainekset. Jos pääset huoneesta ulos ehjänä, saat... no niitä sydämiä. 

Mutta kyllä niitä sydämiä tarvitaan. Että selviytyy lumitöistä, kauppareissusta tai vaikka vaan olohuoneesta keittiöön.