Unohduksia

 Veljeni kysyi eilen, että liekkö sinulle koskaan käynyt silleen, että oot unohtanut hakea lapsen hoidosta? Juu, juuri toissapäivänä. Ajelin kotiin töistä ja koska edes radio ei toimi, niin lapset tuppaa laulaa joululauluja. Nautin hiljaisuudesta, kunnes polkaisin jarrua. Liian mukavaa, jotain tästä puuttuu.

Vuosia sitten unohdin esikoisen. Kahvia siinä rauhassa keittelin. Puhelin soi ja kuulema se lapsi piti hakea jo vartti sitten. Pahoittelin ja sanoin tulevani mahdollisimman pian. Istuin ja join kahvikupin rauhassa. Sama oli ottaa kaikki irti tästä omasta ajasta.

Kerran ajoin töihin ja oli aivan hirveä kiire, eli siis ihan normiaamu. Loin suunnitelmaa, kuinka sujahdan autosta ja juoksen, niin ehkä kerkiän. Äiti, sunhan piti viedä minut kouluun, kuuluu takapenkiltä. Voimasana. No plussaa oma-aloitteesuudesta, kun kehtasi mainita tuon pikkuseikan.

No se siitä. Pari viimeistä viikkoa on mennyt, no ne on mennyt. Toissa viikolla oli lapsella kenkässä koiranjaskaa. Ei se haju kuulema hoitotätiäkään miellyttänyt. Harmillisesti ei tuota wilmaa vielä ole, että vois jättää lukematta.

Viime viikolla taas hoitopaikasta soiteltiin. Kyseleeköhän se vinkkejä koiranjaskan poistoon. Hieman tylyn kuuluinen ääni kysäisi, että meinasitko tuoda sen lapsen hoitoon. Juu, juu, tuon tuon, paljoko muuten kello on? Nanosekuntissa olin jo eteisessä. Kyllä se pitää kahvikupponen kuitenkin keittää ekaksi. Ja taas pahoitellaan ja madellaan työpaikalle. Vitsi on muuten nolo, joka kerta.

Toisena aamuna ajoin edelliselle työpaikalle. Ovella tajusin, miksi avaimet ei mee lukkoon. Mutta enpä myöhästynyt tällä kertaa, mutta jalassa näyttäis olleen omien sijaan teinin housut. 

Tänään kotona haisi se jaska. Ei ollut kengät, eikä näkyvää jälkeä missään. Jostain se löytýy, kun tarpeeksi etsii. Pakko tuulettaa. Kämppää siis, ei sitä jaskaa.

Siinä meni iltaruoka ja katselin.. meinasin kirjoittaa bensamittaria. Juu, sitä kyllä tulee seurattua enemmän kuin pakkasta. Juu, taitaa olla pakastumassa, laitan toiset villasukat ja viidennen hupparin. Lämmitän uunit ja etsin syyllistä, joka tehnyt seinään reiän, kun mökki ei lämpene millään.

Neljä tuntia siihen meni, kun tajusin sen ikkunan olevan auki. Olen alkanutkin googlettaa, onko minulla nyt alzheimer vai dementia. Jostain syystä guuggeli kuitenkin tarjoilee äitiyttä ja ruuhkavuosia. Mutta minä luotan siihen , että kyllä ne soittaa, jos unohtaa. Harmi sinänsä.