Hyödytöntä

 Tällä viikolla otin pari tuntia vapaata töistä, jotta voin hoitaa virka- aikana hoidettavia asioita. Minulla jäikin siinä reilu tunti aikaa ennen kuin lapsi piti hakea hoidosta. Tuntui kuin olisin varastanut päivästä yhden tunnin ja olin hyvin jännittynyt, etten jäisi kiinni. Kotiin ajellessa iloitsin omasta ajasta. Mietin syöväni jotain ja juoda kiireettömän kahvin. 

Melkein laulaen tulin sisään, tein muutaman hypynkin. Heitin takin naulaan ja aioin nauttia tästä miltei rikollisesta hetkestäni. Kävellessäni kahvinkeittimelle silmiini osui aamulla aloitettu kauppalista. Ai se oli minun kauppapäivä, totean ja jatkan matkaa. Vesi on jo keittimessä ja taiteilen suodatinpussista joutsenta, kun pää alkaa taistella. Nautitko omasta- ajastasi, vai käytkö mieluummin ilman lapsia kaupassa.

Arvaatte varmaan, että kumman valitsin. Kahvi melkein tuoksui, kun kaahasin leipomon ohi markettiin. Käytin selvästi liikaa aikaa kauppalistan kirjoittamiseen, sillä minulla oli kultainen vartti selvitä ostoksista, ennen kuin puhelin soisi ja ääni sanoi, unohdit taas lapsesi. 

Vedin hupun päähän, jotta kukaan ei pysähtyisi juttelemaan kanssani. Luin listan kolmeen kertaan, tein päässäni nopeimman reitin kassalle. Ja jos jokin menisi pieleen, tein pakoreitin, jotta voin sitten häpeissäni tulla hakemaan ostokseni myöhemmin. Mielestäni jokainen ryöstökeikka onnistuisi ihan milloin vain, jos mukana olisi yksi uhmaikäisen äiti.

Leipäosastolla teini laittaa viestin, että muista hakea minut. Kerran unohdin hänetkin tällä viikolla. Viime viikolla kaksi, että parempaan päin jo. Soitan teinille, että juokse kaupalle, en millään kerkiä sinua hakemaan. 

130e ja 12 minuuttia. Kolme minuuttia ja teiniä ei näy missään. No lähden ja käyn sen myöhemmin. Risteyksessä odotan omaa vuoroa ja sivusilmässä joku huitoutuu. No terveterve ja ajan eteenpäin. Katson peiliin, ai kamala, minun lapsihan se.

No otin kyytiin, jäljellä kaksi minuuttia. Kyllä kerkiän. Ajomatkan kuuntelin valitusta siitä, että monesko kerta oli et unohdan hänet johonkin, mutta ensimmäinen kerta kun en halua tuntea häntä. Meinasin kyllä kertoa, että ei tämä ensimmäinen kerta ole, mutta keskityin vain ajamiseen.

Hain lapsen vain kolme minuuttia myöhässä. Kotiin päästyäni huokaisin, josko nyt sen kahvin keittäisi. Ai niin, ne ostokset. Mutta oli se sen arvoista. Vaihtaa oma-aika, kauppareissuun ilman lapsia. Vai oliko?

Mutta kyllähän se rikollisen ura houkuttaisi. Ihan vaikka vain sen tunnin varastaminen itselleen silloin tällöin. Mutta kun pitää käyttää se aika hyödyksi. Vaan mitäpä jos olisikin hetken rikollisen hyödytön?

Ps. Lumentulo on ehtynyt siihen malliin, että valitettavasti uusi versio leijonakuninkaasta siirtyy nyt ensi talveen. " Poikani, kaikki mitä valo koskettaa on lunta."

- Entä tuo pimeä alue?

" Enemmän lunta."

Katsottavissa ensi talvena omasta ikkunastasi.