Vaikutusvaltainen

 Taistelin viime viikolla tasan viisi aamua uhmaikäisen kanssa. Ei minusta huono ollenkaan. Ja varsinkin yksin, kun ei ole ketään kelle huutaa: Voisit sinäkin jotain tehdä!

No siinä aamulla kuuntelet lapsen laulua pöntöllä, eikä loppua näy. Aloittaa piru aina alusta, kun yrittää seuraavaa lähtörutiinia. Jossain välissä palaa hermo ja hän huomauttaa hyvin korkealta, etten ymmärrä hänen lauluaan. Eikä hän kuinka lähellä otsasuonen räjähtäminen on. Hymyilen kuitenkin vielä. Minä todella yritän.

Toisena aamuna hän selvästi vaihtoi taktiikkaa ja käytti haukkumasanoja, kuten pahvipää. Olin otettu. Melko laadukas sanavarasto hänelle on kehittynyt.

Kolmantena aamuna käyttöön otettiin isä- kortti. Kun isän luona ja kun siellä. Olet nyt valitettavasti täällä äidin luona ja tämä pahvipää on komennossa.

Neljäs aamu näyttikin liian hyvältä. Lapsi oli ihmeellisen positiivisella tuulella. Odottelin räjähdystä, mutta turhaan. Vartti aikataulusta edellä, laitanpa auton käyntiin valmiiksi. 

Se oli virhe. Olin pukenut ulkovaatteet ennen häntä ja nyt hän pyysi kauniisti naama punaisena huutaen, että riisuisin ne, jotta hän voittaisi pukemiskisan. Lähdin alusvaatteissa autoon ja sanoin, että voitit.

Viidennestä aamusta olinkin erityisen ylpeä. Lapsi katsoi telkkaria ja sama litania taas: Kohta lähdetään. Mene pissille. Pese hampaat...  

Ei niin mitään vaikutusta. Hän tyynesti tuijotti ruutua. -Nyt lähdetään! Havahdutti vilkaisemaan minua, mutta hän oli päättänyt katsoa ohjelman loppuun. 

- No, minä lähden sit yksin! Uhkailin ja lähdin kävelemään ovelle.

"Se on moro vaan", kuului sohvan nurkasta. Ei hel....lo kitty sentään.

Samaan aikaan luin jonkun hienon fraasin lapsista. He, jotka ovat työläämpiä, heistä tulee jotain suurta ja tekevät vaikutuksen ihmisiin.

Kyllä hän on sitä tehnyt. Aamut ovat sotapäällikön ohjaama taistelutanner, jossa minä yritän puolustautua vaivaisilla argumenteilla ajoissa töihinmenosta. Illat on kuuluisaa väsytystaistelua, jossa käydään neuvottelua pissistä, hampaanpesusta ja yöpuvusta. Riittävä lepo on rauhansopimuksen ehdoissa viimeisenä, joskus jopa unohtuu kokonaan.

Siinä kun yksi aamu seisoin työpaikan ovella paita nurinpäin ja sepalus auki minuuttia vaille kahdeksan, tunsin eläväni. Olet kyllä tehnyt suuren vaikutuksen minuun. Niin suuren, että tukkakin unohtui tässä hurmoksessa kampaamatta. Vai oliko sitä enää.

Mutta on se kyllä pakko myöntää, kuinka vaikutusvaltainen hän on.  Blogin kirjoittaminenkin on kaksi päivää myöhässä, kun eilen nukahdin sohvalle kesken lauseen. Hän vie kaikki mehut. Kirjaimellisesti. Jääkaapista.

Ja sitten kun haen hänet hoidosta ja hoitotäti sanoo, että onpas se sinun lapsi niin ihana ja kiltti. Kurkkaan varovasti pipon alle, otinhan varmasti oikean lapsen.