Luksuselämä

 Piti kertoa teille siitä koiranomistajan huippuhetkestä. Mutta koska viikonlopputyöt  sotki blogin kirjoittamista, on tämäkin kaksi viikkoa myöhässä.

Palataan iltaan, kun olin ylitöissä. Palaan kotiin suhteellisen väsyneenä, toista silmää pitää auki tulitikku. On muuten oivallinen keksintö, jos et ole kokeillut. Haistoin ovelta tutun tuoksun. No pirtsakka pissin hajuhan se. Kysyn teiniltä oletko käyttäynyt koirat, kun hiukan haisee siltä, että et. Ja mitä se tuo pyyhe tekee lattialla. " Äiti, minä arvelin, että et huomaisi." Valitettavasti hajusta tunnistin.

Oli sitä saattanut erehtyä muuallekin kuin sen pyyhkeen alle. Kun raivosiivosin keltaista unelmaa, luettelin teinille kaikki maailman kirosanat. Pari jäi väliin, kun en siihen hätään muistanut. Uhmaikäinen taas totesi, että siinä meni sit se ainut matto.

Ja eikös sitä ollut myös kaapin alla, joka painaa 300 kiloa, eikä jaksa siirtää. Jalat vasten seinää ja työntö. No niin! Teini kysyikin minulta yksi päivä, miten oon niin vahva. - Kun tekee näitä kotitöitä päivästä toiseen. Siinä ehkä oli pieni au wink taustalla. Mutta ei mennyt lankaan, harmi.

Kämppä siivottu, koirat ulkoilutettu ja itse vielä nopeasti poikkean oven taakse.  Palaan ja eteisestä näkyy vana olohuoneeseen. Ihanko totta, päätitte sitten mielenne pahoittaa jälleen, kun oli niin pitkään poissa. Mutta että 5 min ja minä kävin vain SUIHKUSSA!

Okei, minä jos tästä kus...pissistä selviän, niin sitten nukkumaan. Koirat ulos ja siivous, ihan kuin jotenkin ois päivä toistanut itseään. Koirat sisälle. Huokaisen jo, kunnes nään verisen tassunjäljen keittiössä. Siis ei.

Ei oo totta. Nyt on anturassa vekki ja sitä punaista tassunjälkeä keittiöstä makkarin kautta olohuoneeseen. Ei kerinnyt moppi edes kuivaa välissä.

Putsaan tassun. Pesen mopin. Mietin kyltin pystyttämistä tien varteen: Annetaan pari koiraa. Tai oikeastaan voisin maksaa, että viette. 

Kerran kaveri kysyi, että eikö sinua pelota, että sinun koirat viedään takakontista, kun pidät sitä auki. - Jos vie, niin veikkaan, että hyvin äkkiä se varas palauttaa ne takaisin.

 Mutta tällaista tämä yh-äidin luksuselämä on: pelkkiä eritteitä. Ja jos ihmettelet, että kakka ja oksennus kuitenkin puuttui, niin ne odotteli viikon saapumistaan. 

Ihan jännityksellä odotan, millaista luksusta tämä viikko tuo tullessaan.

Kommentit