Ei mitään, mistä kirjoittaa

 Kirjoituspäivä ja tuntuu, että mitään ei tule ulos. Pahoittelen, päätä ei ole valitettavasti ammennettu tyhjiin. Mutta aiheet, joita olen pyöritellyt päässäni, eivät vain sovi tähän hetkeen.

Mitäpä jos poikkeaisi tyylistä ja kokeilisi tällaista tyhjänlätinää vaihteeksi. 

Perjantaina näin ystäviä ja nopeasti keskustelu kääntyi Tinderiin. En ole, sitähän sä kysyit. Vaikka tein sen järkyttävän hyvän kuvauksen itsestäni. 

Punnitsin mennyttä parisuhdetta. Jos on ihmisen kanssa ollut puolielämää, voiko olla oikeasti valmis uuteen parisuhteeseen parissa kuukaudessa. Minusta ei.

 En voi sanoa olevani sinkku, mutta ehkä sen ja eron puolimatkassa. Kuin jossain välitilassa; päästämässä irti vanhasta, luomassa uutta itseni kanssa. Tuntuisi työläältä tutustua uuteen ihmiseen, hypätä keskustelusta tai sängystä toiseen. Tuntea se hetken läheisyys ja mennä taas.

Olen elänyt tämän vaiheen nuoruudessa, eikä ole tarvetta siihen uudelleen. Eikä jaksamista, hiki tulee jo pelkästä ajatuksesta. Huh.

Toisille se toimìi, kerätä tarpeeksi monta laastaria ja sammakkoa. Ja hei, eihän se väärin ole, jos säännöt on selvät.

Eroahan pidetään jonkin sortin epäonnistumisena. Mutta onko silloin yhteiskunnan mielestä onnistunut ihminen vain, kun sinulla on parisuhde, lapset, omakotitalo. Onko se sen merkki, että olet hyvä ihminen. Että olet normaali ja pakostakin hirvittävän onnellinen. Ja siitä pidetään kiinni, vaikka talon seinien sisällä olisi hiljaisempaa kuin ulkopuolella. Silloinkin kun ei haluaisi tulla kotiin. Silloinkin kun lapset voivat huonosti. Silloinkin kun rakkaus on kulutettu loppuun.

Ei sitä kannata pelätä, että on yksin. Ei se yhteiskunta määrittele sinua. Ei pistä sinne epäonnistujien lokeroon ja piilota avainta. Jokainen tekee sen ihan itse. Minä olen eronnut, mutta en kaipaa uutta ihmistä elämääni. Ja en todellakaan jaksa opetella käyttämään mitään uutta sovellusta. Voimavarani niiden suhteen on hyvinhyvin rajalliset.

Ei mitään, mistä kirjoittaa, on nyt ihan hyvä. Totuttelen ajatukseen sellaisesta normiarjesta, joka olisi tämän erokuopan jälkeen tasaista. Pakittaminen on nimittäin varsin työlästä, on sinne matkalle sen verta monta monttua jäänyt. Mutta iskarit ja jouset on vielä kunnossa, jos niitä vielä tarvitsee. Koska vaikka kuinka tasaiselta se tie näyttäisi, voi matkalle saada osumia, mihin ei ole ihan varautunut. Silloin pitää vaan laittaa silmät kiinni, kun kolahtaa ja toivoa parasta.






Kommentit