Vaihtamalla paranee

 On tullut aika luopua uskollisesta kumppanista. Olen saanut räplätä sinua monta vuotta. Yhdessä olemme kontanneet pitkin ojia baari- illan jälkeen. Iltaisin olet ollut minulle se lämpö ja valo. Olet ollut kanssani niin iloissa kuin suruissa. Olet noussut murokulhosta ja vessanpöntöstä. Olet ottanut laatukuvia ja videoita lapsista parhaimmillaan, eli yllättänyt heidät vessasta.

Minä en siis ole moneen vuoteen ostanut uutta puhelinta. Vai liekkö siitä jo kymmenen, mutta kukapa niitä nyt laskee. Yleensä olen saanut ne, kun kenellekään muulle ei enää kelpaa ja ovat pelanneet. Hyvin kerkiää kahvin keittää, kun puhelin kirjautuu facebookiin. Tai ainakin yrittää. Joskus onnistuu, useimmiten ei. Yhdessä oli jo näyttö valmiiksi halki, mutta arvelin, että ei omatuntoa soimaa, kun joku muu on kerinnyt ensin.

Mutta aivan kauhean työlästä tämä kyllä on. Kun kirjoitat kaikki puhelinnumerot paperille ja sen jälkeen tallennat ne uuteen. Kas, kun et puhelinluetteloa kaivanut, kuulin sanottavan. Entäs ne kuvat sitten? Pilveen, Kaisa sanoi. Vastasin, että en harrasta, kossu riittää minulle. 

Ja sitten pitää ostaa sellainen puhelin, missä on sitä tuota tätä, vähän enemmän sitä ja himpun verran tätä ja paljon tuota.

En ymmärtänyt yhtään, ilmanko se Kaisa sitä pilveä ehdotti. No, onneksi satuin katsomaan tilin saldoa, ennen kuin umpimähkään rupesin puhelinostoksille. Yllättävän nopeaan tippui jyvät akanoista. Keikuin kahden välillä, mutta dorolla ei kuulema voi blogia kirjoittaa. Harmi. No, tämän toisen esittelyssä luki, että sopii hyvin koulunsa aloittavalle. Se siis.

Eihän tässä omassakaan silleen oo juuri vikaa, tosin kaikille, jotka soittavat ( eli äiti) , valittavat epäselvää puhettani. Sanoin, että ei tarvii soitella, niin ei oo sitäkään ongelmaa. 

No koska kuitenkin päätin vaihtaa, olen tyhjentänyt puhelinta kuvista ja jonnijoutavuuksista ( yksi puhelin muuten pimeni itseksiään, se oli helppoa). En koskaan kuvitellut olevani sellainen äiti tai koiranomistaja, jolla on yhdestä kuvasta kahdeksan eri versiota. Millon se sormi on siellä lapsen nenässä tai vasta menossa. Kun koira istuu, on istahtamassa, menee maahan, kun on jo tunnin istunut. Järkytyin, aivan kauhean työlästä on ollut päättää, minkä nenänkaivuukuvan sitä säästäisi.

Vielä se uusi puhelin nököttää kaapin päällä. Mitäpä sitä hyvää vielä vaihtamaan, kun kerran entinenkin toimii. 

Kommentit