Ei pidä nuolaista ennen kuin...

 Kyllä pitää, aina kannattaa nuolaista. Sammakko- haasteestahan tämäkin juttu sai alkunsa. Kun melkein ylsi lipaista. 

No joo, nyt lähti vähän raiteilta tämä homma. Mutta tästä haasteesta tuli siis mieleeni persiinnuolijat. Tätä sanaa ei voi oikein kaunistella. Tai no voi, mutta jotenkin pyllynnuolijasta huokuu sellainen pieni irstauden sävy.

Mutta tiedätte varmaan ihmistyypin. Näihin törmää työelämässä läpi elämän. He eivät ole osaamiseltaan sen parempia kuin itsekään, mutta heillä on taito lipaista. Hiukan sieltä, hiukan täältä. He ovat hyvin hereillä ja aina kun on tilaisuus, he nuolaisevat. 

Ja ne ihmiset etenee urallaan. Vaikka heillä olisi sama koulutus, jotenkin he vain kiipivät ylöspäin. Ihan vain sillä, että he unohtavat omat ajatuksensa ja tietoisesti tekevät peliliikkeitä firman suuntaan. He vievät häikäilemättömästi osaavien ihmisten edestä työpaikkoja. He tietävät udella asioita, joita he sitten käyttävät sinua vastaan. Mutta niinhän se menee. Kun toiselle kumartaa, toiselle pyllistää.

Minulta on puuttunut tämä geeni. Ei sitten ei millään lähde. Ei ole koskaan lähtenyt. Nuorena sitä toivoi, että voi kun osaisi olla kuin he. Menestyisi ja etenisi. Jossain vaiheessa luovutin, annoin olla. Kerran yksi tällainen vei varman työpaikan nenäni edestä. Ihan vain sillä, kun osasi lipaista ja minä en. En niellyt. Kerroin mielipiteeni suoraan mutta asiallisesti, mitä mieltä olen tällaisesta toiminnasta. Itkuhan siinä tuli. Ei minulle, vaan sille pomolle.

Eikä minua edes hävettänyt. Minä tiesin olevani tarpeeksi kokenut, mutta minulta puuttui vain se. Sen jälkeen nuolaisijat ovat ohittaneet minut kerran jos toisenkin. Mutta ei sillä ole väliä. Minulla on tarpeeksi rahaa elättää perheeni ja harrastaa. Mieluummin minä seison sanojeni takana ja umpirehellisenä ihmisenä jätän lipsuttelut muille. Mulla on ihan hyvä näin, ilman, että minun tarvitsisi miellyttää ketään tai mitään.

Ja kyllähän se varmasti on rankkaa. Kieli ruskeana olla joka suuntaan, lopulta et tiedä kelle pyllistit ja kelle kumarsit. En kyllä kadehdi. Paljon helpompaa olla sinut itsensä kanssa, niin ei oikein voi puhua ohi suunsa.

Nuolijoista päästäänkin sitten näihin jokereihin. Kaksinaamaisuus, ai että. Siinä se on taas sellainen ihmistyyppi, että välillä koskee ihan sieluun. He ovat ehkä hiukan kallellaan narsis-siin(-miin). Puhutaan hänelle toista ja toisella toista. Vastuutahan he eivät osaa ottaa, koska aina voi vierittää sen jollekin muulle. Tässä on oireena myös se, että yritetään olla mukava joka suuntaan. Mutta samalla udella ja etsiä niitä puukkoja, millä seuraavaksi selkään tuikkaisi.

Tässä ihmistyypissä on parasta se, että he eivät edes tiedä jääneensä kiinni. Sivusta on surullista seurata, kun hän yrittää toimintaansa jatkaa. Sopivasti annat jotain pientä ja mietit nauraen, että menee varmaan tasan vartti, kun tästä on toisessa kahvipöydässä keskuteltu ihan eri sävyyn. Ja kyllä olen käyttänyt tähän satoja kertoja samaa replaa: silikonit Virosta. 

Mutta oma taiteenlajinsa tuokin, pakko myöntää. Ja kyllähän se kieltämättä vaatii sellaista omistautuneisuutta asialle ja hirvittävää uteliaisuutta. Ja kykyä valehdella. Onneksi ei ole siunattu millään noista. 

No sitten on nämä värittömät ihmiset. Skaalasta löytyy mustaa ja valkoista, ei mitään muuta. Jos et satu itse mahtumaan sille värivyöhykkeelle, olet hyvin pulassa. Näille ihmisille on vain oikea ja väärä. Ja he aina oikeassa tietenkin. 

Minustahan hehkuu sellainen värien kaaos. Siinä on ihan älyttömän vaikea toimia, kun värjäät punaisella, toinen peittää sen mustalla. Kun yrität siirtyä keltaiseen, tilalle vaihdetaan uusi valkoinen paperi. Ei siitä maalaamisesta meinaa tulla mitään. Ja hänhän ei koskaan edes pyydä anteeeksi, että on pilannut maalauksesi. Hän vain ajattelee, ettei omissa väreissä se vika voi olla.

Kapea on maailma. Paljon olen elämässäni yrittänyt ymmärtää tämänkaltaisia ihmisiä. Mutta enää ei vaan jaksa. En halua rajoittaa enää elämäni värejä, sillä se toinenkaan ei ole valmis siirtymään edes siihen harmaaseen.  Minä pidän värit itselläni, sillä ei minun oikeastaan tarvitse kestää vain kahta väriä. Koska elämässä on niin paljon enemmän.

Mutta palatakseni siihen, että aina kannattaa nuolaista, kun... Kahtena päivänä on vääntänyt itseni sammakoksi, eikä vieläkään yllä. Lipaista meinaan. Mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että kyllä se tuokin homma kannattaa aloittaa ihan omasta pyllystä. Siihen kannata vieraita kankkuja sotkea. Pysyy elämä simppelimpänä.