Huomenna 2/2

"Mitä huominen ottaa antaa, sitä tänään vielä et voi kantaa". Mutta kannanpa kuitenkin. Oli se kyse koulurepusta, ruuasta tai rahasta.

Kulutan aikaa miettimällä, mitä huomenna ruuaksi, onko tarpeeksi sitä ja tätä. Onko hoitorepussa kaikki. Onko ulkovaatteet naulakossa aamulle valmiina vai piilotettu pitkin olohuonetta.

Onko tarpeeksi bensaa, jos ei, se on taas elämäni jännittävin matka töihin. Sähkölaskun eräpäivä, koiranruuat, sähkäposti, wilma, arviointilomake, puhtaat työvaatteet ja mitä evääksi.

Lähdetäänkö aamulla rattoisasti riidellen? Muistinko se tuon, ne ja nämä? Loputon lista jo valmiiksi murehdittavaksi.

Se huominen tuntuu olevan niin tärkeä päivä, että oikeastaan päivä Tänään jää kokonaan elämättä.

Tyhjiä lupauksia itselle ja lapsille. Lukematon määrä pettymyksiä, kun kaikki ei mennytkään huomenna paremmin. Mutta silti se on pääpäivä. Se huominen.

Se syrjäyttää tämän päivän. Se tekee siitä merkityksettömän. Koska aina on huominen. Jolloin suoritetaan hiukan enemmän.

Tänään ei ole hyvä päivä siivota, tai ottaa aikaa itselle. Tai tehdä lasten kanssa jotain kivaa. On niin kiire, ihan niin kuin tätä päivää ei olisikaan. Lopulta jonossa on vain pelkkiä huomisia. Mitä pidemmäksi jono kasvaa, sitä enemmän kertyy murheita. Joita oikeastaan ei voi kantaa vielä tänään.

Tänään olisikin siis aika oivallinen päivä hiukan nauttia elämästä, sillä huominen tuntuisi olevan melko työläs. 

Minä lupaan nauttia, heti huomenna 😉


Tässä kaksi hyvin erilaista tekstiä samasta aiheesta. Kummastas tykkäsit enemmän?

Kommentit

  1. Mikähän siinä onkaan että sitä on (ainakin aina olevinaan) niin hemmetin kiire joka paikkaan että se hetkessä elämisen taito tuppaa unehtumaan ja sitä vaan sitte murehtii joko menneitä tai märehtii huomisen huolet jo valmiiksi, ihan niinku se niitä huolenaiheita se valmiiks märehtiminen jotenkin vähentäs tai poistais. Mutta kait se on etupäässä sekin sitten syynä että äitinä sitä elää siinä joko oikeesti olemassa tilanteessa että " pitää(kö) mun kaikki hoitaa"

    VastaaPoista
  2. Edelliseen kommenttiini vielä lisäisin että onneksi on lapset ja koira jotka elää aikalailla sitä kuluvaa hetkeä täysillä ja siinä sivussa opettaa meitä aikuisiakin nauttimaan niistä pienistä helmihetkistä!
    Ja pakko sanoa että sulla on aivan ihana blogi, aina illan tullen täällä lueskelen sun juttuja ja viime yönä meinasin naurunpyrskähdyksilläni herättää omat vieressä nukkuvat 1v&3v lapsetkin kun luin noita sun juttuja ja nauraa hekotin ääneen! Tuntuu välillä kun lukis omasta elämästä sepustuksia kun on niin samanlaisia tapahtumia sattunut ja kokenut! :) oon aina miettiny että oonkohan itse ja meidän perhe ainuita joilla on aina vaan epäonnea kaikessa (ja tapahtuu jotain kummallista ja aina sattuu jotain (ja yleensä se on jotain huonoa..) mut lohduttavaa et joillain muillakin on vähän samanlainen "elämänkohtalo" :-D onnea se on epäonnikin! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Epäonni on yllättävän naurettavaa 😀 Ja juu siinä kyllä oppii lasten ja koirien kautta nauttimaan elämästä.
      Eilen ystävä tuli pitkästä aikaa kahville ja koira pieraisi pöydän alla. En tiennyt kuolisinko hajuun vai häpeään.

      Poista

Lähetä kommentti