Epäonnenenkeli

 Tiedättekö sen mainoksen hotellista. Pyörii jatkuvasti ja siinä epäonninen mies pudottaa sormuksen ja se kiertää kädestä käteen ja palautuu omistajalla. Ja luvataan tehdä elämyksiä. Mietin tässä kaksi viikkoa sairastaneena, että kun se sormus siihen lasiin tipahtaa ja se on käynyt kymmenen ihmisen kädessä, että morsiamellahan siinä melkoinen coktaili kätösissä. Sormuksen lisäksi liuta pöpöjä. Juodessaan vain ajattelee, tuleeko noro vai korona. Tai eihän se morsian sitä tiedä, mikä sieltä napsahtaa. Ihan kuule yllärinä iskee. Ehkä tähän vaikuttaa oma sairastelu, ettei oikeastaan jaksa ymmärtää mitään. Eilen olisi ollut joku lastentapahtuma. Ajattelin vain kauhulla, jos pari sataa lasta on samassa tilassa, mikä sieltä tulee seuraavaksi. Ei menty, jännä juttu. Mutta koska olen tässä nyt pari viikkoa sairastanut, päätin vaivata lääkäriä tänään. Oli huono päivä. Päivystys oli kuin villilänsi. Maanantai ja niin paljon känniläisiä. Maanantai?!! Istuin siinä juoppojen keskellä kuin paikallise

  Veikkaan kyllä, että tuon niminen ohjelma ei ihan neloselta tulisi. Se oli siis Mädät Omenat. Mutta melkein. Joulunihme vain jatkuu, sairaana edelleen. Olen kokeillut löytää oikotietä. Mutta ei, umpikuja umpikujan perään. Kolmen V:een-taktiikka: Väsy, vilu ja vitutus. Kun toinen helpottaa, toinen nostaa päätään. Kaikki tuntuu raskaalta, jopa blogin kirjoittaminen. Kahvi maistuu pahalta ja ruoka ei maistu. Mutta kiva sitä omatekemää ruokaa on toki katsella.  Uhmaikäinen haluaa piilosta ja ulos. Suostuin menemään piiloon kahdeksi päiväksi. Ei toiminut, löysivät minut ennen seuraava ruoka-aikaa.  Olen yrittänyt kyllä tolkuttaa, että äiti on kipeä. Valikoiva kuulo ilmeisesti. Ruutu on vahtinut pienempää hyvin tehokkaasti. Sen seurauksena on jatkettu raivareita, joita aloiteltiin jo jouluna. Mitäpä sitä hyvää putkea katkaisemaan. Olen ehkä sitä mieltä, etten huomenna ole sairas ja painun töihin. Kalpeus paistaa läpi puuterinkin ja askel on lyhyempi kuin teinillä. Mutta ehkäpä siellä sais

 Tässä on ollut kaikki joulun ainekset kohdillaan. Kun sairastui juuri sopivasti ennen joulua, niin valmistelut tuntui yllättävän raskaalta. Hirveä paine lahjoista. Onko nyt jotain sopivaa ja tarpeeksi. Pettyykö lapset taas kerran, kun ei ole sitä megasuperhienoo lahjaa. Siitä kun aattoaamuun selvisi hengissä hirvittävässä horkassa, niin olikin sellaista taikaa ilmassa. Pölyä ilmeisesti, aivastuksista päätellen. En pullottanut kyyneleitä, mutta räkää senkin verran. Noin kolme litraa, ei huono. Lapset vahtasi lahjoja ja selkä koukussa kävelin kaapilla, jotta olisivat hetken hiljaa. Ei ne ollut. Ei ainakaan toinen. Hän aloitti konsertin sillä, että paperi oli väärinpäin pöydällä. Siitä sujuvasti siihen, kun lelu ei ollut sohvalla vaan lattialla. Oli siinä välissä vielä yksi roska, joka oli väärinpäin lattialla, kynä, joka ei totellut ja koira, joka makasi liian vinossa. Ai niin ja minä väärässä nurkassa sohvalla. Aplodien säestäminä konsertti loppui, kun sanoin hänen jäävän ilman jouluto

 Olen nyt parin viikon ajan tehnyt vääntöä tuo naamakirjan kanssa. Kun se ei vain halua, että minä pysyn sisällä. Tätä leikkiä on jatkettu joka ilta. Istuntosi vanhentui, kirjaudu uudelleen. Kirjautuisinhan minä, jos voisin! Miksi?!! Olen päivitellyt sovelluksen: Mikä hel...ikopterin v...attu sinua vaivaa! Olen puhunut kauniisti: Menisit nyt ja pysyisit siellä. Olen heittänyt puhelimen olan yli ja kironnut koko saa...vin somea hevonheitukkaan. Ei oo ole auttanut ei. Olen kuullut, että Tinder heittää porukkaa pihalle, jos liian suosittu. Mutta että jos mua seuraa siellä naamakirjassa äiti ja Kaisa, onko se todella liikaa?  Olen nyt poistanut sovelluksen puhelimesta ja ajatuksissani koko maailmankaikkeudesta. Koska tiedättekö mitä? Edes googgeli ei tiennyt ongelmaan ratkaisua. Aika paha. Joko se sovellus on sitä mieltä, että en kuulu sinne. Ainakin kulkuskranssi oli liikaa blogin lukijoilla, seuraajat tippui kuin lehmän häntä. Mutta aina on kiva aloittaa alusta niidenkin haaliminen. Mink

 Tiedättekö sen ihmisen, jonka kanssa ei vain saa juttua edes säästä? Ei sitten mitenkään. Kävin taannoin tuossa lapsen kanssa hänen ystävänsä synttäreillä. Kavereita ovat lapset, ei me aikuiset. Tässä on se jännä pointti, että kuin menisi sokkotreffeille. Ikinä ei tiedä, minkälainen ihminen siellä on vastassa. Kaarran pihaan ja koti on hieno. Uudet autot ja ilmalämpöpumput. Vanhempi avaa oven ja minua vastaan tuijottaa todella kaunis nainen. Viimeisen päälle hän kuin talokin. Katson omia ylisuuria farkkujani ja hupparia. Ei saatana. Selvästi edustamme erilaista palkkaluokkaa. Keittiö näytti elektroniikkaliikkeeltä ja seinät niin valkoiset, että ihan häikäisi.  Hän vaikuttaa juurikin siltä, että hän tietää olevansa upea. Ja ehkä hiukan parempi kuin muut. Ystäväpiiristäni tuollainen ihminen savustettaisiin nopeammin kuin uhmaikäinen saa huoneensa sotkettua.  Kuin lännen suoralla, tuijotamme toisiamme. Käyn läpi tuhat ajatusta siitä, kuinka alipukeutunut olen ja miksi ihmeessä tunnen taa

 Jos tässä nyt haluaisi rikastumaan päästä, niin hyvä keino voisi olla mainostaminen blogissa. Mutta miten, mitä, missä, milloin? Blogspot antaa mahdollisuuden luoda suhteellisen helposti adsense-tilin. Sillä googgeli tiputtaa mainoksia ja eurot ropisee vain tilille. Tämä näyttää ulkoisesti melko helpolta vaihtoehdolta. Mutta ei se sitä ollut. Kun tutustuin aiheeseen, ei se sitten tainnut ollakaan niin helppoa rahaa. Adsense laittaa mainoksia blogiin kyllä, mutta niistä saa vain senttejä tai kaksi. Lisäksi palvelu hakee mainoksia sillä perusteella, mistä kirjoitan. Eli jos kirjoitan rahasta, lävähtää pikavippi-mainos. Tai se hiukkasen haistelee selaushistoriaani. Ja koska olen hakenut: kuinka poistan koiranjaskan kengästä, en tiedä tulisiko sieltä mainos jaskasta vai kengästä. Ei siis sitä. On myös palvelu, jossa valitset mainokset. Siinä palvelu tietenkin vetää hiukan välistä tai sitten vähän enemmän. Omia tulojaan on ilmeisesti suhteellisen vaikea saada ulos. Ja nytkin puhutaan siis

 Koska kaikki(anoppi) valittaa, että miksi meillä ei ole joulukoristeita. Tai miksi meillä on vielä kesäverhot ikkunassa. Koska mulla on ainainen kesä, jouluna vain vähän viileämpi. No ei noin aurinkoista kuitenkaan.  No koska olen miltei yhtä tunnettu joulun vihaaja kuin Grinch, ajatus ällötti. Mutta paineen alla murruin, koska lapset katsoi minua kuin joulupukkia ostarissa. No, päätin hommata kranssin. Tai no, lainasin äidiltä. Anteeksi äiti. Mutta se oli jotenkin tylsä, hirveän jouluinen. Joten.. Hommasin kaveriksi kulkuset. Näitä voi käyttää näin, tai sytyttää valot ja nauttia joulunpunaisesta. Tai punasta poskilla. Kyllä minusta tuntuu, että anoppi on mielissään, kun seuraavan kerran tulee vierailulle. Olenhan kuitenkin tänä vuonna ihan panostanut tähän jouluun. Vai mitä ootte mieltä? Ai, että tätä oli hauska tehdä. Blogini kallein sijoitus oli nämä kulkuset (3,71e), mutta oli se sen arvoista. Mitäs olet mieltä, tuleeko teillekin kulkuskransseja? Saa jakaa, kommentoida ja totta ka