Hätsui!!
Aamulla en herännytkään kuten tavallisesti, täysin pirteänä aamukuudelta, täydelliset meikit päällä, merkkibyjamassa. Peitto tuntui painavalta ja silmien avaaminen sattui. Kirosin taas vanhan talon seinät. Yöpukuna vain 452 vaatekerrastoa, pari lisää ja kahvinkeittoon. Askel tuntui omituisen raskaalta ja kahvinkeitin oli viisitoista metriä kauempana kuin normaalisti. Vilkaisen peiliin ja ihailin tuota harvinaisen harmaata hipiää. Niska veti väkisin kyyryyn, selkä koukkuun. Jaahas, olen kipeä. Joka niveleen sattuu. Askel on lyhyempi kuin mummolla suojatiellä. Ei hel....ikopteri. Kuten joka kerta päätän vain, etten ole kipeä. Se auttaa aina. Koska eihän äidit sairasta. Tai vaikka nyt pikkukuume (39 astetta) oiskin, kuka ne asiat oikein hoitaisi. Koska miten ne voisi jättää tekemättä. Lapset eivät pärjää ilman ruokaa tai sitä tiettyä paitaa, joka sattuu juuri olemaan pesussa. On jano, kakka ja polvessa mustelma, koska ei vaan muistanut, ettei sohvan selkänojalta kannata hypätä. Saattaisi