Epäonnenenkeli

 Piti kertoa teille siitä koiranomistajan huippuhetkestä. Mutta koska viikonlopputyöt  sotki blogin kirjoittamista, on tämäkin kaksi viikkoa myöhässä. Palataan iltaan, kun olin ylitöissä. Palaan kotiin suhteellisen väsyneenä, toista silmää pitää auki tulitikku. On muuten oivallinen keksintö, jos et ole kokeillut. Haistoin ovelta tutun tuoksun. No pirtsakka pissin hajuhan se. Kysyn teiniltä oletko käyttäynyt koirat, kun hiukan haisee siltä, että et. Ja mitä se tuo pyyhe tekee lattialla. " Äiti, minä arvelin, että et huomaisi." Valitettavasti hajusta tunnistin. Oli sitä saattanut erehtyä muuallekin kuin sen pyyhkeen alle. Kun raivosiivosin keltaista unelmaa, luettelin teinille kaikki maailman kirosanat. Pari jäi väliin, kun en siihen hätään muistanut. Uhmaikäinen taas totesi, että siinä meni sit se ainut matto. Ja eikös sitä ollut myös kaapin alla, joka painaa 300 kiloa, eikä jaksa siirtää. Jalat vasten seinää ja työntö. No niin! Teini kysyikin minulta yksi päivä, miten oon nii

 Ihan tässä perjantai- illan kunniaksi mietin, että jos minulla olisi Tinder, niin miten kuvailisin itseäni: Olen pieniruokainen. Mutta teini syö kyllä sinunkin ruuat. Osaan kaikki temput 😉 Temppuilen niin, että sirkuskin jää kakkoseksi. Osaan käyttäytyä... huonosti tilanteessa kuin tilanteessa. Olen aina oikeassa, joten sinun tarvitsee vain olla väärässä. Palkkaluokitukseni on sen verran hyvä, että sinun täytyy vain elättää minut. Olen kaunis kuin kukka, sillä kukkiihan se perunakin. En murise juuri koskaan. Koirani tekevät sen puolestani. En juo. Muuta kuin silloin tällöin pari lasi...pullollista viiniä. Tonkkakin käy, jos et pulloa halua tuoda. Olen hyvä imemään... sinusta kaiken elämänilon. En ole täydellinen, mutta ihan hyvä. Hyvä riitelemään ja pitämään mykkäkoulua. Aika kympin nainen siis. Mikä saalis. Minussa on toki muitakin huippuhyviä ominaisuuksia, että jos kiinnostuit, kerron yksärillä lisää.

 Kun joskus viisi vuotta sitten aloitin bloggaamisen, kaatui se jo ennen kuin se kerkisi alkaakaan. Minun piti kirjoittaa hänestä , mutta en päässyt yhtä tekstiä pidemmälle.  Silloinen blogin nimi oli Epäonnenenkeli. Mutta koska en ollut todellisuudessa valmis kirjoittamaan, poistin tekstin ja koko blogin. Se on kaikki tai ei mitään tässäkin. Joku hölmöys siinä kävi kuitenkin, että aloitin uudelleen. En saanut enää samaa nimeä, kappas kummaa. Joten perään piti laittaa se N. Olenko muistanut muuten kertoa, mistä se Epäonnenenkeli nimi alunperin tulee? Kerronpa nyt kuitenkin. Joskus eräs ystävä tokaisi, että vaikka kuinka paljon sataisi paskaa taivaalta tähän pöydälle,  niin sinä tyynesti vain siivoat sen pois. No jaskaahan se vain on.  No nyt kun olen taas luopumassa siitä kirjaimesta.  Koska sain lopultakin ostettua sen domainin ja ilman ännää. Mainittakoon nyt vielä, että ihan itse asensin.  Kieli menee solmuun, kun siinä nimessä on niin monta niitä. Sähköpostin oikeinkirjoitus on hyv

 Taistelin viime viikolla tasan viisi aamua uhmaikäisen kanssa. Ei minusta huono ollenkaan. Ja varsinkin yksin, kun ei ole ketään kelle huutaa: Voisit sinäkin jotain tehdä! No siinä aamulla kuuntelet lapsen laulua pöntöllä, eikä loppua näy. Aloittaa piru aina alusta, kun yrittää seuraavaa lähtörutiinia. Jossain välissä palaa hermo ja hän huomauttaa hyvin korkealta, etten ymmärrä hänen lauluaan. Eikä hän kuinka lähellä otsasuonen räjähtäminen on. Hymyilen kuitenkin vielä. Minä todella yritän. Toisena aamuna hän selvästi vaihtoi taktiikkaa ja käytti haukkumasanoja, kuten pahvipää. Olin otettu. Melko laadukas sanavarasto hänelle on kehittynyt. Kolmantena aamuna käyttöön otettiin isä- kortti. Kun isän luona ja kun siellä. Olet nyt valitettavasti täällä äidin luona ja tämä pahvipää on komennossa. Neljäs aamu näyttikin liian hyvältä. Lapsi oli ihmeellisen positiivisella tuulella. Odottelin räjähdystä, mutta turhaan. Vartti aikataulusta edellä, laitanpa auton käyntiin valmiiksi.  Se oli virhe

 Siinä sinä olit. Pidit kädestä ja tuntui hyvältä. En läimäissyt kättäsi pois ötökkänä, niin kuin silloin joskus. Annoin sen olla, annoin itseni rakastua sinuun uudelleen. Heräsin ja ensimmäisen kerran kuukausiin ikävöin sinua. Fyysisesti ja henkisesti.  Nousin ylös ja mietin eroamme. Kahvin valuessa pannuun, valutin suhteemme aivojeni läpi. Kun asuimme vielä yhdessä olosuhteiden pakosta, pyöritin joka ikisen vaihtoehdon päässäni. Annoin ajatuksen käydä kysymyksestä miksi- mitä- miten omaan kusipäisyyteeni. Annoin itselleni luvan vatvoa ja vispata. Sinä päivänä kun lähdit, tuntui, että olin valmis.  Erotessa lupasin itselleni, että kantaisin lapset tästä asiasta yli, sitten olisi minun aikani surra. Kerroin läheisilleni ja painotin erityisesti lasten takia, ettei aiheella mässäiltäisi. Vastasin uhmaikäiselle kysymykseen erosta lapsentasoisesti, että äiti ja isä ei osannut puhua. Eikä pyytää anteeksi. Paljon se ei totuudesta poikennut. "Kyllä ois kannattanut äiti. Nyt mun sydän on

 Yleensä aamukahden aikaan tulee huippuideoita kasvattaa tätä blogia. En tiedä, mistä näitä syntyy: jatkuvasta rahapulasta vai kunnianhimosta. Kauheen huonoja hommia molemmat. No joka tapauksessa, sain joululahjaksi kirjan: Bloggaajan käsikirja . Olen työkavereille sanonut, että kuhan se on luettu, jätän päivätyöt ja minusta tulee kuuluisa ja rikas bloggari. Vihjailivat, ettei ehkä nyt ihan vielä kannattaisi. Luulen, että ajattelivat vain itseään, koska töissä on niin kiire. Eivät pärjäisi kuitenkaan ilman minua. No kirja on nyt puolivälissä ja ilmeisesti pitäisi ruveta jotain tekemäänkin, jos meinasi saada sen kartanon ja audin. Siinä kyllä hiukan vihjailtiin, että blogi on maraton. Ei kyllä se on kaikki tai ei mitään ja itku lyhyestä ilosta, kun mikään ei taas onnistunutkaan. Kärsivällisyys on vain pahe, josta saa pahan mielen. No koska kantapäät ei ole vielä tarpeeksi verillä tähän ikään mennessä, arvelin aloittaa siitä helpoimmasta hommasta: domainin osto. Sehän ei ollut kuin maksa

 Krapula, mikä ihana tekosyy olla tekemättä yhtään mitään. Miten tähän päädyttiin? Lapsivapaa ja huikee päivä ystävien kanssa. Ja koska joku sai kuningasidean, (saattoi olla tämän blogin kirjoittaja), jatkaa iltaa viinipullon seurassa. Aamulla heräsin koirien keskeltä sohvalta. Päätä hiukan jomotteli ja pieni horkka. Viimeinen viinilasi taisi olla liikaa. Tai se paukku. Ensimmäisissä ei kyllä mitään vikaa ollut. Horkka johtuikin vain kylmästä mökistä. Nousin varovasti ylös. Pää pysyy paikalleen, mutta kroppa vetää itsensä köyryyn. Ehkä vähän vettä ja kyllä se siitä. Ei se siitä. Pari tuntia unta ja sit lapset hakemaan. Siinä vahvasti kolkuteltiin Vuoden Äiti- titteliä. Silmät punaisena, selkä kyyryssä hyvin varovasti tepastelin lapsia vastaan. Kotiin, 50 kilometrin hiihto ja lapset, jotka selostaa sitä viikonlopun tapahtumilla. "Äiti, ei kai sulla vaan ole krapula?" Teini kysyi. Vastasin viattomasti: - Kuinka niin? " No aina kun sulla on krapula, sinä istut sohvan nurkas