Huominen!

 On aamu, oispa kahvia. Kuhan vain itse keittää. Keittimestä puuttuu porot, mutta tilanne on täysin hallinnassa. Teini alkaa kompuroida kouluun, kännykkä toiseen käteen liimattuna. Tekis mieli udella, mitä jäbä duunaa. Mutta en ymmärtäisi muuta  kuin okei sitten siitä muminasta.

Pienempi huutaa äiti kato mua, kato mua, kato mua, kun on riisunut juuri puetut vaatteet.  En ees hengästynyt.

Aukaisen varovasti wilman viestit: Appappap! Opettaja puhuu. Ei muuten puhu, kun suljen selaimen.

Viikon kauppalista suunnitteilla, hyi visto. Suut makiaksi, sanoi teini. Totean, et ei mitään karkkia. Toinen vinkuu yllärimunia. Kysyn, että pieni muna ja iso sielu vai. Hän ei jostain syystä ymmärtänyt. 

Kaupassa kerään ostoksia kärriin. Leipähyllyllä on jo hiki. Huikkaan teinille, anna se soija, eikä todellakaan tarvii kääntää kovempaa. Kassajonossa ihmiset kuittailevat pursuavaa kärriäni. Vastaan, aivan, aivan todellakin, todellakin, puhu vaan, puhu vaan. Mutta taika paljastuu, oli se lapsikin siellä jossain ostosten alla.  Kassa huikkaa möi möi, kun yritän tunkea tavaraa hihnalle. Mutisen jotain takaisin ja yritän selvitä pakkaamisesta samalla seuraten uhmaikäistä, ettei se karkaa. Totean kassalle, et tiesithän, että alvi pitää maksaa aina. Ja kuittia en tietenkään tarvii, sehän ei mee verotukseen. Ai että, minähän se tuoreen vitsin keksin. 

Elämme kovia aikoja ja rajoituksia on entistä enemmän. Mutta haittaaks se? Vaalikampanjat pyörii kuitenkin vielä entiseen malliin ja aina olisi varmasti kiva tavata äänestäjiä, mutta nytpä ei tavata. Me normaali ihmiset haaveilemme läheisistä ja vapaudesta. Että vois nähdä ystäviä, halata ja sanoa: But i love you. Voi valtava se olisi ihanaa. Vois juoda muutaman lasin viiniä ja olla ihan hirvveen hirvveen humalassa.  Siinä juhlittas kaikki juhlapyhät viime vuodelta. Tipetipe vaan moro, pikkujoulut ainakin kolmeen kertaan. Aamulla voikin  todeta ai kamala, katsoa itseään peilistä ja kysyä: Mitä sä täällä teet?!! Elpyässä huutelen luojaa, ota minut jo pois täältä. Mutta ei se ota, sepä se, sepä se. 

Haaveet katkeisee pyykinpesukoneen sammuminen. Ihan kuin se vinkkais,auwink, auwink, että ois tärkeämpääkin tekemistä kuin kirjoittaa blogia. Voi mahollinen paikka. Kampeuden pyykkikoneelle todetakseni, että et sit lingonnut. Robottihuumoria. Paiskon ovea ja vastaan: Tilulilulii, nyt se on auki, nyt se on kii! 

No sillai kai meni tämäkin päivä, linkous numero kaksi menossa. Wuhuu, mää floppaan ja mietin, kun tänään lähden, kun tänään lähden.... En mä lähe kuitenkaan. Mutta aina voi kysyä, joko ne on muuttanut pois kottoo?