Mikä tunne?

 Aikuisuus vie mukanaan paljon tunteita. Täytyy osata käyttäytyä, täytyy kestää paineita, täytyy suorittaa. Iloista tulee pienempiä ja suruista suurempia. Ei osaa enää iloita taivaalla näkyvästä pilvestä, joka näyttää dinosaurukselta.

Jokaisen kuuluu kasvaa, tulla aikuiseksi, eikä voi jäädä loputtomasti kaipaamaan lapsuuden kesiä, riemua karkkirasiasta tai onnistumisista kokeissa. On kohdattava todellisuus ja arki, johon kuuluu työt, perhe, asunto. Joihinkin asioihin voi vaikuttaa, joihinkin ei. Joskus tuntuu, että niitä ei voi vaikuttaa- asioita on vain paljon enemmän. Ja ne vievät ilon kauemmaksi. Tilalle tulee epävarmuus, huoli. Ehkä jopa tunne, miksi yrittää, kun kaikki hajoaa kuitenkin.

Arki itsessäänhän on aivan käsittämättömän tylsää. Käydä töissä, hoitaa lapset ja koirat, siivota talo ja sama toistuu. Joskus siihen puutuu ja miettii, että tätäkö tämä elämä vain on: sukkien keräämistä lattialta, pyykinpesua ja siivoamista. Joskus ajattelee olevansa kynnysmatto, johon lapset pyyhkii murheensa ja sotkunsa. 

On siinä arjessa myös iloa, onnistumisia töissä sekä äitiydessä. " Oli ikävä" on ehkä paras lause, mitä teiniltä voi odottaa. Uhmaikäisen sydämestä kumpuava nauru on ihana. Mutta elämä turruttaa. Se valitettavasti laimentaa niitä iloja. 

Olen kova suorittamaan ja aamusta iltaan teen ja touhuan. En osaa muuta. Tuntuu, että se pitää minut elossa. Ensi kertaa moneen vuoteen, kutsuin lapset viereeni herättyäni. Siinä loikoiltiin hetki. Ihmeellistä ja samalla surullista. En ole tehnyt tällaista kymmeneen vuoteen. Miksi? Minulla on se kaikki maailman aika suorittamiseen, mutta ei viittä minuuttia löhötä lasten kanssa sängyssä. 

Tänään kävin lenkillä koirien kanssa. Koirat käyttäytyi hyvin, eikä tarvinnut yhtään rumaa sanaa koko lenkin aikana. Sen jälkeen leikin hetken niiden kanssa pihalla. Katsoin koiria ja koin maagisen tunteen: onnellisuuden. Tuntui kuin olisin ollut vuosia vailla tällaista puhdasta onnea. Hetki oli sanoinkuvaamaton, tältäkö tuntui olla puhtaasti onnellinen. Se ettei aivoissa liikkunut mitään, se ettei takaraivossa jyskyttänyt demonit, se ettei kukaan vienyt tätä minulta pois. 

Yleensä onnen rinnalla kulkee huoli. Huoli kaikesta. Ja suorittamiseltaan ei edes kerkiä nauttimaan hetkestä. On liian kiire. Mutta minne? Epäonni ehkä kulkee enkelin rinnalla, mutta enkelin ei tarvitse seurata epäonnea. Vaan avata silmät kaikelle muulle.