Kirjastossa käyty

 Kuten Kaisa varmaan huomasi, vaihdoin profiilikuvan. Mutta meninkö kirjastoon? No en yllättäin saanut aikaiseksi. Könysin kuitenkin ullakolle ja sieltähän löytyi aarre: sanakirja. Jonnet eikä varmaan Liisatkaan tiedä, mitä nämä ovat. Muisto ENNEN internettiä. Kun ei viidessä sekunnissa googlekääntäjä auttanut, vaan piti tavata kirjasta. Kyllä, olen vanha.

Leikkasin kirjasta kirjaimia, pirun pieniä olivat. Ajattelin, että teen tämän kunnolla. Mietin taustat, valot ja varjot kohdilleen. Taustaksi löysin pehmolelun. Sehän näyttäisi pehmeältä ja kauniilta kuin enkelin siipi. Siihen vain kirjaimet päälle, otan kuvan ja valmista tuli. 

Asettelin E:n, pä tippui matkalla jo kolme kertaa. En ihan tajunnut, kuinka työläs on saada ne pikkuiset paperinpalat pysymään siinä pehmon päällä. Sitten hukkuikin nen. Ei voinut ees kirota, kun kaikki muut oli jo nukkumassa.

Kädessäni on enää li. Tämä vielä ja valmista tuli. Koira tulee ihastelemaan tätä käsittämättömän hienoa asetelmaa. Tuhahti ja sinne meni pä, on ja ke. Ihan ystävällisesti käskin pitämään kuononsa omissa hommissa. Keräsin hermoni ja asettelin kaiken uudelleen. 

Kunnes otan se kuvan ja sehän ei mahdu siihen profiilikuvaan. Saattoi ehkä päästä muutama ruma sana. Asettelen ne uudelleen, ehkäpä näin. Jokuhan ois varmaan osannut tehdä tämän paljon helpommin.

Ja sitten vain muokkaamaan. Tavoittelin sellaista "ihanaa, autuasta, rauhallista perhe-elämä, epäonnesta ei tietoakaan" - taustaa, vaan ihan ei taidot siihen riittänyt. En kyllä ole ihan varma, mitä nappia painelin. Mutta julkaistu on. Se oli taas hommia: ihan nopeasti tekaisen. Todellisuus 45 minuuttia.

Ihan kaikki ei aina ole totta. Siinä se pehmo lepäsi pöydällä juustohöylän, murusten, mainosten, kynien seassa. Taisi siinä olla ketsuppiakin.