Avaimenperä onneen?

 

Tähän lauseeseen kiteytyy parisuhteen ydin. Koska vaaleanpunaiset lasit vaihtuvat jossain vaiheessa arjenharmaiksi ja nukutaan metrin turvavälillä.

Olet ihan perseestä, kun jätät tiskipöydät notkumaan tai täytät sen kuuluisan astianpesukoneen väärin. Olet perseestä, kun odotat sen imurin vaihtuneen robottitekniikkaan ja sen hoituvan itsekseen. Olet odottanut jo kymmenen vuotta. Olet perseestä, kun jätät sukat pitkin poikin, koirat syö ne ja paska tulee sit sukassa. 

Olet perseestä, kun kyselet miten töissä on mennyt. Kuka oikeasti jaksaa vastata? Olet ihan perseestä, kun kannustat eteenpäin, vaikka itse haluaisi vain hautautua sohvalle. Olet perseestä, kun vuodesta toiseen kuuntelet valitustani kaikesta ja kaikista, myös sinusta.

Joskus menee hyvin, joskus huonommin. On ollut kriisejä, vakavia paikkoja. On hetkiä, mistä ei näytä selviävän. Ja sitten kun niitä on tarpeeksi, arjesta tulee pärjäämistä. Sitä unohtaa itsensä, unohtaa toisen. Ei näe enää sitä ihmistä, mihin rakastui. Pidetään kehityskeskusteluja, mutta lamakausista tulee entistä pidempiä. On helpompi sanoa, että olet perseestä, kuin puhua asiat halki. On helpompi pitää mykkäkoulua, kuin selvittää asiat. On helpompi vihata kuin rakastaa. On helpompi istua vierekkäisillä sohvilla kuin koskettaa.

Elämän myötä ihmiset muuttuu. Ja mutta ei se parisuhde. Ihmiset ei vain muistanut, että senkin pitäisi kasvaa ihmisten kanssa. Ja sille pitäisi antaa aikaa ja tilaa. Mutta kun on lapset, työt, harrastukset, omat menot ja tietysti sosiaalinen media. Joskus jopa sukan nyhrääminen kiinnostaa enemmän kuin koko parisuhde.

On helppo rakastaa silloin, kun kaikki on hyvin. Mutta osaatko rakastaa silloin, kun toinen on ihan perseestä?

Kerran soudellessa kysyin puolisolta, että soudanko minä ihan päin persettä?  Hän vastasi, näyttäis siltä, että siihen suuntaan ollaan menossa.