Epäonnenenkeli

 Aloitan säästä. Pakkasta, lunta, pakkasta lunta ja vielä vähän lisää. Yleensä ajattelen, että se on vain pukeutumiskysymys. Mutta laitan viisi kerrosta vaatetta ( normaalisti on kolme. Ilmanko se mies sanoi, että hiljaista on sillä rintamalla talvella. Toisen kerroksen kohdalla ajattelee, että ei nämä lopu ikinä), pääsen muutaman askeleen ulko- ovesta ja käännyn takaisin: Ei pysty. Töiden jälkeen raahaudun ekana liiterille. Uunit lämpiämään ja kola käteen. Pari tuntia siinä kevyesti menee, kun kolakin on kiero. Naapuriin ajaa traktori. Vittu.  Sama toistuu ja toistuu. Kyllä ajattelen taas Kreikkaa, eipä olisi lumitöitä tai kylmyyttä. Mutta korona on. Harrastuksiin olisi kiva päästä. Vetää kunnon känni ja tanssia pilkkuun asti baarissa. Käydä vaikka laskettelemassa. Mitä pirua kaikki nyt kotimaassa matkailee, just kun alkaa parhaat harrastuskelit, nuilottasivat siellä mökeissään niin kuin minäkin.  Mutta koska lunta on riittävästi, raahasin koirat ja itseni umpihankeen. Sadan metrin jä

 Aamukahvissa tuli vastaan koirankarva. Kaivelin sen lusikalla. Viidennen jälkeen join kahvin karvoineen. Aamut ovat usein( joka päivä) melkoista vastustelua. Herätän hyvin arvaamattoman uhmaikäisen. Käytän koirat, annan lapselle leivän, jota hän ei kuitenkaan syö. Laitan tukan eli valitsen pistänkö sinisen vai mustan pompulan. Raahaan lapsen vaatteenvaihtoon ja huomaan, että itsellä on vieläkin pyjama. Kun menen hakemaan omia vaatteitani, lapsi on palannut aamupalapöytään ja läikyttänyt maitolasin pöydälle, matolle, seinälle, niille puhtaille vaatteille, jotka vaihdoin viisi sekuntia sitten.  Seuraavaksi ulkovaatteiden pukeminen. Kauhea kiemurtelu, huuto ja läpsintä. Pyyhin hikeä ja yritän pitää kiinni hermon rippeistäni. Kyllä huomenna sujuu, vakuuttelen itselleni. Vaikka tiedän sen olevan valhe.  Pudotan lapsen hoitoon ja huokaisen. Töihin lepäämään.  Tässä voisi miettiä, että riittääkö tunti tähän kaikkeen? Hyvin riittää. Työkaveri kertoi joskus heräävänsä kahta tuntia ennen töitä,

 Olipa kerran pieni tyttö, joka rakasti mekkoja ja halusi olla prinsessa. Hän vaihteli vaatteita moneen kertaan päivässä ja uskoi olevansa maailman kaunein.  Koulun alkaessa, ensimmäisenä päivänä, tyttö valitsi ihanan hameen ja koirapaidan. Hän oli valmis. Mutta muut eivät olleet. Koulussa tuli selväksi, että tyttö ei saanut enää olla prinsessa. Vaatteet määrittelivät tytön arvon. Tyttö oli mitätön, koska hänellä ei ollut varaa uusiin vaatteisiin. Hän oli muodista aina vuoden tai kaksi myöhässä, koska ne ostettiin alennusmyynnistä tai kirpputorilta. Hän ei kertonut häpeäänsä vanhemmilleen, koska tiesi heidän vaikeutensa. Tyttö mietti, jos hänellä olisi tarpeeksi rahaa uusiin vaatteisiin, olisiko hänellä kavereita. Välillä häntä suututti, miksi oli syntynyt perheeseen, missä ei ollut rahaa. Hän ei pystynyt ymmärtämään, miksi vaatteet olivat niin tärkeät. Joka päivä tyttö koki valtavaa yksinäisyyttä ja surua. Viidentoista minuutin välitunti tuntui ikuisuudelta. Häntä haukuttiin ringin si

 Tänään oli se päivä, jolloin vein lapset hoitoon ja saatiin muutama tunti yhteistä aikaa puolison kanssa. Tätä on odotettu, hiljaisuus sinänsä on jo niin ihanaa pieninä annoksina silloin tällöin. Vien lapset hoitoon ja mietin, että olisiko pitänyt vaihtaa vaatteet jo valmiiksi. Mies huuhteli lähtiessä, täällä on kaikki valmista, kun tuut takaisin. Hymy korvissa veivaan rattia ja ajattelen kiemurrellen yhteistä aikaa. Mietin ovea aukaistessa, muistikohan hän porakoneen. Vatsan pohjassa jo riehtoo, siellä se ikioma raksamies odottaa.  "Ei oo sopivia ruuveja" kuuluu olkkarista. Tunnelma lässähti yhtä nopeasti kuin se oli nousutkin. Muutama ruma sana, mutta vain mielessäni. Katson olkkariin ja ei, ei siellä näy korituolia roikkumassa. Tulee kahdeksan rumaa sanaa ääneen. Ehkä enemmän ja samaan syssyyn latelin kaikki elämän epäreiluudet ja vatutukset. Sitten alkaa kahden viikon mökötys. Joku parisuhdehetki ollaan tehty remonttia.  Joskus on kasattu vaatekaappi, joskus siivottu, ra

 " Mulla yksi pyyntö ois, älä vie maskiani pois.  Anna mun kärsiä aika tää.  Vaikka tieni pöpöjä tois,  eikä korona lähtis pois,  anna elää vajaata elämää."  Melkein yhtä liikuttava kuin Jannika B:n versio.  Mutta eipähän tarvitse kauppaan lähtiessä katsoa peiliin( ihan niin kuin ennenkään olisin katsonut) onko naamassa jotain ylimääräistä, kun maski peittää puolinaamaa.  Yksi päivä töissä mietin, et nyt taisi jäädä pala kakkua hampaaseen, mutta eipä haittaa, maski päälle vaan. Nyt vois pudottaa huoletta etuhampaasakin seitsemättä kertaa.  Ja te, jotka meikkaatte, kuinka paljon säästää,  kun voi jättää neliönmuotoisen alan maalaamatta.  Ja ihan rauhassa saa näyttää kieltä pomolle, tai irvistellä vattumaiselle työkaverille, olla hymyilemättä asiakkaalle. Ei sitä kukaan näe. Henkeä siinä ei kyllä saa, mutta maskin alla voi olla oma ääliö itsensä.

 Laitoin maton ensimmäisen kerran vuoteen olkkariin. Ajattelin, että nyt se on maannut tarpeeksi kauan rullalla tuolla kodinhoitohuoneessa( Onko siitä nyt kaksi vuotta, kun anoppi sen lahjoitti). Olihan se rulla kyllä kätevä liukumäki ja kiipeilyteline, mutta huoneen lattia alkoi täyttyä jo sitä tahtia, että pyykkikoneen luukkua oli hankala erottaa. Levitin puhtaan maton lattialle. Koirat katsoo uutta sisustuselementtiä ja painii. Matto rullattu uudelleen. Tulee ehkä muutama ruma sana ja mietin, että tämän takiahan meillä ei ole mattoja ollut. Koirat haistelee mattoa, haisee liikaa anopille. Siinä sitä sit kieritään selällään ja hankaudutaan, että anoppi häviää. Sitten voikin asettua makaamaan tälle ihanuudelle. Perästä tulee lapset. Sohvalötkyistä tulee yllättäin lattialapsia ja sitten jo tapellaankin, kun koiran tassu on hänen paikallaan tai äidin jalat ihan vikapuolella mattoa. Olen tässä vaiheessa jo melko kypsä tähän uuteen sisustuselementtiin. Ihan hyvältä se näytti rullalla siel

Tein eilen ruuaksi näitä kökkyröitä, kun ei kiinnostuskiikareita ruuanlaittoon näkynyt. Voitaikinaa pakastimesta, sulatejuustoa ja kinkkua jääkaapista. Kinkun kohdalla kuului ruma sana: 5 siivua. Muutama ruma sana lisää. Noh, on mulla viikon vanhaa suikaletta jossain. Ei haise ees pahalle, eikä näy epämääräisiä kauneuspilkkuja.  Teini tulee huoneestaan ekan kerran koko päivänä juuri kun olen levittämässä sulatejuustoa. " Tuota paskaa en syö!" Et tietenkään, painu vain takaisin sinne huoneeseen, niin levittelen rauhassa tämän juuston ja sinähän syöt, kun kirkkain silmin valehtelen, että se sinun kökkyrä ei ole nähnykkään juustoa.  Kinkun jälkeen loppuu sulatejuusto, sen jälkeen suikaleet. No pari nakkipiiloahan vois tehdä, peräti kolme nakkia löysin jääkaapista. Ja kyllä, vielä on taikinaa jäljellä, vielä tulee raskaita hetkiä. Juustoraaste loppuihin ja eiku uuniin.  Voisi kuvitella, että kaikillehan meille käy joskus näin. Kyllä, tiistaina meillä ei ollut pastaa pekonipastaan