Vastustava aamu

 Aamukahvissa tuli vastaan koirankarva. Kaivelin sen lusikalla. Viidennen jälkeen join kahvin karvoineen.

Aamut ovat usein( joka päivä) melkoista vastustelua. Herätän hyvin arvaamattoman uhmaikäisen. Käytän koirat, annan lapselle leivän, jota hän ei kuitenkaan syö. Laitan tukan eli valitsen pistänkö sinisen vai mustan pompulan.

Raahaan lapsen vaatteenvaihtoon ja huomaan, että itsellä on vieläkin pyjama. Kun menen hakemaan omia vaatteitani, lapsi on palannut aamupalapöytään ja läikyttänyt maitolasin pöydälle, matolle, seinälle, niille puhtaille vaatteille, jotka vaihdoin viisi sekuntia sitten. 

Seuraavaksi ulkovaatteiden pukeminen. Kauhea kiemurtelu, huuto ja läpsintä. Pyyhin hikeä ja yritän pitää kiinni hermon rippeistäni. Kyllä huomenna sujuu, vakuuttelen itselleni. Vaikka tiedän sen olevan valhe. 

Pudotan lapsen hoitoon ja huokaisen. Töihin lepäämään. 

Tässä voisi miettiä, että riittääkö tunti tähän kaikkeen? Hyvin riittää. Työkaveri kertoi joskus heräävänsä kahta tuntia ennen töitä, käydäkseen suihkussa ja meikkaavansa. Katsoin häntä syvästi järkyttyneenä. Tuotako norminaiset tekevät, luopuvat unesta ollakseen kauniita. Ei sovi minulle, ilman pikkuapinaa herätyskello soisi puolituntia ennen töiden alkua. Kahvi karvoilla ja menoksi, ainut mikä aikataulun voi pilata, on käynnistymätön auto.