En ymmärrä, miten lapsi onnistuu lentämään pihan ainoaan rapakkoon naamalleen, joka ei ole kulkureitillä, ei menosuunnassa autoon, eikä lähelläkään oikeastaan mitään. Mutta on se näköjään mahdollista. Minulla on tällä hetkellä samanlainen olo kuin uhmaikäisellä juuri ennen kuin se naama iskeytyy rapakkoon. Voi vattu. Se näkyy naamasta, ulosannista, olemuksesta. Väsynyt, vettynyt ihmisparka, joka räpiköi paskassa. Tässä on ollut pino selviteltäviä asioita ja aina kun saat yhden hoidettua, tilalle tulee kymmenen uutta. Minä en ymmärrä, kuinka suurperheen äidit tämän tekee, kun en selviä edes kahdesta. Unohtaisin sotun lisäksi nimet ja suurella todennäköisyydellä heidän lukumääränsä. Mutta joo, tarpeeksi vaikeaa. Siinä olisi yhdellä vasu, toisella vanhempainilta, lääkäri, hammaslääkäri, valokuvaus, wilma ilmoittaa huonoista arvosanoista. Hoidossa annetaan noottia, kuinka hänellä ei ole tarpeeksi päällä. Laskut kasaantuu, kuka maksaa, edelleenkään en saa tarpeeksi palkkaa. Koiranruoka, uu