Epäonnen traktori

 Onpa ollu mitään saamaton viikko. Olen ollut tosi väsynyt. Toki jos ois jättänyt angry birdsin väliin ja nukkunut. Siinä sivussa kulutin aikaa maailman murheilla, koska miksipä ei.

Ja kierrehän on valmis. Iskee vaihde: Pitäisi. Pitäisi pestä pyykkiä, pitäis laittaa astiat koneeseen. Pitäis raivata olohuoneen lattialta kaikki lelut. Pitäisi liikkua. Ja siellähän minä sohvan nurkassa jauhan tuota pitäisi, ja kun ei vain lähde perse siitä sohvalta. Ei huvita, ei kiinnosta. Ja sit jatkeena voikin itseensä mollata, miten sitä on näin väsynyt. Käyn vitamiinipurkilla, se varmasti auttaa viidessä sekunnissa. 

Ja sitten kun on tarpeeksi laulanu pitäisi sanaa, siirryn vaiheeseen: huono äiti. Miten sitä onkaan näin aikaansaamaton nuhjake. Ei jumalauta, kun ei saa edes niitä astioita koneeseen. Annan ruudun vahtia lapsia. Nyt varmaan saa taas traumoja, kun en ole läsnä. Jossain muualla ois käyty uimasssa, käyty itse parturissa, tehty viiden ruokalajin illalllinen ja lapset on kiltisti seiskalta nukkumassa, jotta saa sitä omaa aikaa. 

Ja siitä päästäänkin sujuvasti kaikkien lempiaiheeseen: vertailu. Kyllä kaikilla muilla on aikaa lapsilleen, kodille ja puolisolle. Heillä on rahaa siihen ja tuohon. Lapsilla on aina uusimmat vaatteet. Heillä on puhdas koti ja sisustus viiimeisen päälle. He kuskaa lapsiaan jatkuvasti harrastuksiin. He eivät valita, koska elämä on niin ihguu, että itku pääsee.

Minä se vain juon kahvia toinen silmä kiinni ja yritän laskea montako tuntia tässä pitää vielä valvoa, ennen kuin pääsee nukkumaan. Valkoista unelmaa sataa taas sitä tehden, ettei ulko-ovi aukea. 

Raahaan vastahakoisesti itseni, lapset ja koirat ulos. Hermot paloi jo kaksi kertaa pukemishommissa. Ei se vain tuo vasemman kengännauha meinannut mennä solmuun. Laskin ihan itse, että meni tasan viisi sekuntia, kun lapsen rukkanen oli huonosti. Työnnä sitä kättä, elä vedä, työnnä,työn...

Kaksi ja puolituntia siinä meni, että siitä valkea unelma oli erikoisina kasoina ympäri pihaa. Ylpeys pyyhältää naapuriin menevän traktorin aurassa. En tiedä näyttäiskö keskisormea vai vilkuttaisko. Siinä se hyvän olon tunne mureni hetkessä ja lapio kourassa, leuka rinnassa painelin sisälle.

Mutta kyllähän minä ulkoilutin lapset ja koirat siinä samalla. Sain itse hyötyliikuntaa. En jaksanut valehdella itselleni pitempään. Ois se kyllä helppoo. Yksi puhelinsoitto ja piha ois puhdas. Sais rauhassa masentua ja syrjäytyä sohvalle. Pitää yllä pitäisi-vaihdetta ja syödä einestä. Mut sit pitäisi jaksaa soittaa se auraaja.

 Ja jos joku kysyy miksi ei puoliso tätä hoida, meillä ei ole naisten ja miesten töitä. Meillä tekee se kuka ehtii ja minä valitettavasti ehdin ensin.

Tässä minä muna poskessa kirjoitan, kun muuta iltapalaa en jaksanut laittaa. Kovuudesta päätellen, saatto tulla 15 minuutin munat, kun unohduin tätä kirjoittamaan. Ja kellohan näyttää kuuden tunnin yöunia. Huomenna on hyvä päivä sanoa pitäisi.