Kokemus

 Minä tapasin sinut jo lapsena. Silloin en tiennyt, kuka sinä olet. Tulit vastaan isässä ja alkoholissa. Tulit vastaan ihmisissä, jotka jättivät minut huomiotta. Tulit vastaan lauseissa, olet ruma. Tulit vastaan paikoissa, joissa tapahtui jotain pahaa.

Mutta minä en tuntenut sinua. En, vaikka teit minut surulliseksi. En, vaikka sait tunteemaan mitättömäksi. En, vaikka koin itseni vääränlaiseksi. En, vaikka sieluni musteni.

Mutta sinä rakastit minua. Pidit minua tiukasti sylissäsi. Loit minulle turvaa. Annoit syyn, ettei elämältä kannattanut odottaa enempää. Koska tässä on hyvä, vaikka on paha.

Aikuisena tulit taas, vaikka en olisi halunnut. Itkin takiasi. Masennuin, koska ajattelin aina ensin sinua. Ahdistuin, koska en halunnut hylätä sinua. Sinussa oli jotain niin tuttua ja turvallista. Sinähän kuitenkin olit kantanut minut läpi nuoruuden.

Sinä näytit erimuotosi. Sinä näytit, kuinka vahva sinä olet. Mutta sinä tarvitsit minua ruokkimaan sinua. Samalla minä voin aina vain huonommin, sillä sinä veit kaiken energian. Oli vaikea hengittää. Mutta en minä halunnut riidellä, sinusta oli tullut osa minua.

Tapasin erään, joka lopulta esitteli minut sinulle. Kaikkien näiden vuosien jälkeen sain kuulla, että sinulla on nimikin. 

Nimesi on trauma. Tuntui kauhealta. Sehän on sana, jota käytetään, jos jotain vakavaa on sattunut. Mutta ethän sinä ollut. Sinä olit se, johon turvauduin. Se, jonka taakse piilouduin. Se, joka suojeli minua.

Mutta suojeliko oikeasti? Veikö hän sittenkin enemmän kuin antoi? Oliko vain helpompi piiloutua kuin tulla nähdyksi? Antaisinko sinun syödä minut kokonaan? 

Mutta mitä elämä olisi ilman sinua? Mitä elämä antaisi, vai tulisitko sinä vastaan taas ihmisissä, paikoissa ja sanoissa ja löydät minut taas? En minä kuitenkaan sinua piiloon pääse.

Mutta sinä laannut, et ole enää niin vahva. Aika tekee sinusta heikon. Mutta et sinä kuole, etkä häviä. Sinä muutut ja saat uuden nimen. Ja se nimi on kokemus.