Painekattila

 Joka kerta jätetään ulkosaunalle muuripataan vesi. Sitä ei vain tajua, jos kesäkuussa lämmittää saunan ja heti perään tammikuussa, se jäätyy. En ois muuten edes lämmittänyt, mutta kun lapsi mankui silmät lautasina.

Oli siellä jäänyt ikkunakin auki. Varmasti oli jäähtynyt sitten edellisen kerran, seinätkin oli kuin uudet, niin kimaltavat.

Laitan tulet, katsoen kun kansi on jäätynyt pataan kiinni. Jos ei ole vielä haljennut, niin tasan halkeaa nyt. Dollarin kuvat vilisi silmissä istuin padan edessä.

Palasin lisämään puita. Varovasti kurkistin, ei ole pata tuhannen pullan päreinä. Varovasti lisää puita ja jysähdys. Hyppäsin pari metriä taakse, nyt se paine purkaantuu. Ei en kuollut, edelleen kirjoitan tätä jonnijoutavaa blogia. Eikä patakaan haljennut. Jää vain irtosi kannesta, pudoten padan pohjalle.

Jännittynein mielin istuin saunan alimmalla lauteilla lisäillen puita, miettien padan painetta. Se on vähän niin kuin elämä, kuin painekattilassa eläisi. Niitä paineita tulee sisältä ja ulkoa. Välillä jäätyy, välillä kiehuu yli. Välillä ei voi mitään, että pohjaan palaa. Tai läikkyy reunojen yli, koska välillä sitä on vaikea pitää reunojen sisällä.

Vuoden vaihteessa joka media huutaa painonpudotusta, terveellisiä elämäntapoja. Kun mennään kevääseen, vielä ei ole liian myöhäistä rantakuntoon. Syksyllä mainostetaan, kuinka selviät kaamoksesta. Siitä päästäänkin jouluun, tuohon ihanaan rauhoittumisen juhlaan, joka ei käytännässä koskaan ole sitä. Ja sama kierre alkaa alusta. Vähemmästäkin alkaa painekattila kuormittua.

Lisäksi sosiaalinen media tyrkyttää kuvankauniita viidenlapsen äitejä, virheettömiä koteja, lomamatkoja, täydellisyyttä. Vilkaisu omiin likaisiin verkkareihin riittää nostamaan kattilan painetta.

Joskus se tulee sisältä. Ei ole tarpeeksi hyvä äiti, ystävä, avopuoliso. Ei riitä aika tai jaksaminen. Omatuntoa kolottaa jo valmiiksi, kun tiedät huutavasi lapselle taas tänään. On sitä ja tätä ja tuota. Jokaiselle pitäisi riittää. Mutta kun ei riitä. Ja kattila on valmis kiehumaan yli.

Viime viikkoina on läikkynyt yli kaikkien tuntema K. Korona-angsti. Paha sellainen. Vituttaa koko korona. Kaisan sanoin, ei kannata angstata, tämmöstä tämä vaan on, tämä on kaikille sama. Kyllähän minähän se tiedän. Teini sanoi, ottavansa rokotteet siksi, että tämä joskus loppuisi. Hän oli vielä alakoulussa silloin, kun ekat etäopetukset tuli. Pettymyksien jälkeen pettymyksiä. Menoja, jotka järjestään perutaan. Sellaisena lapsi tämän näkee. 

Viihdyn kyllä kotona, mutta en pidä siitä, että ihmiseltä viedään vapaus valita. Ei voi valita, käykö ravintolassa, salilla, baarissa. Ja ne ihmiset, näiden yritysten takana: työttömyyttä, konkursseja, lomautuksia.

Mietin jo, miten paljon pitäisi meikata kolmekymppistä, että menisin alle -04 syntyneestä, jotta pääsisi liikkumaan. Ja kyllä terveys edellä mennään, mutta saa se ärsyttää. Ärsyttää lukemattomat lupaukset lapsille, jotka on joutunut rikkomaan. Perutut perhereissut, yksi parisuhdematka, ja varmaan tältä keväältä laatureissu siskojen kesken. Julkkikset ovat kuolemattomia, tai sitten heillä on vain vara kymmenen päivän palkattomaan karanteeniin. Paine kattilassa alkaa olla sietämätön.

Paine muuripadassa alkoi tasaantua,jää sulaa ja sauna lämmitä. Miten sitten sen oman painekattilan pitäis kurissa? Mitä siihen tarvitaan?

Olen huomannut tarvisevani tarpeeksi painetta, että olen parhaimmillani. Töissä pystyn sietämään sitä todella hyvin ja asetan itselleni tavoitteita. Olen tiimipelaaja ja ajattelen asioita siten, että ne olisivat kaikkien parhaaksi. Harvoin läikkyy yli. Se työ-minä eroaa kuitenkin aika lailla koti-minästä. Koti-minä läikkyy ja paljon. Se jättää asiat viime tippaan ja kerää painetta enemmän kuin tarpeeksi. Painetta lapsista, kodista, parisuhteesta, koirista, rahasta,kaikesta, mitä voi vaan keksiä. Se minä on usein räjähdysherkkä. Koska päässä on sen miljoona asioita, ja jos ei omat riitä, otan toisiltakin pikkusen. Jottei nyt vahingossakaan helpottaisi. Ja vaikka kuinka yrittää tehdä asiat oikein, huomaa menevänsä perse edellä puuhun. Yritin liikaa tai liian vähän. Paine tasaantuu ehkä hetkeksi, mutta ei katoa. 

Menneisyys on painekattilan pohjimmaisena. Ei sitä välttämättä näe, mutta kyllä siellä on. Keikuttaen kattilaa tasaisin väliajoin. Ja vaikka kuinka ravistelet kattilaa, ei sieltä lähde. Koko kattila pitäisi tyhjentää ja aloittaa täyttäminen alusta.

Ehkä se kattila on vain niin pirun täysi. Ehkä pitäisi laskea muutama tippa ulos, ehkä kauhallinen. Ehkä pitäisi osata luopua muutamasta litrasta, koska ilman sitäkin on ihan hyvä. Ehkä kauhaista pohjalta, tätä minä en enää tarvitse kattilaani. Se pisara on kulkenut mukana jo liian kauan. Ehkä pitäisi osata laittaa kansi ajoissa kiinni, ettei kattila ei täyttyisi liiaksi. Koska sehän ei tarkoita sitä, että kattila ei vetäisi.

Muuripadasta kuuluu tasainen porina. Kaikki on hyvin. Vesi alkaa olla tarpeeksi lämmintä. Paine tasaantuu hetkeksi, mutta huomenna se jo luultavasti jäätyy.