Epäonnenenkeli

 Tällä viikolla otin pari tuntia vapaata töistä, jotta voin hoitaa virka- aikana hoidettavia asioita. Minulla jäikin siinä reilu tunti aikaa ennen kuin lapsi piti hakea hoidosta. Tuntui kuin olisin varastanut päivästä yhden tunnin ja olin hyvin jännittynyt, etten jäisi kiinni. Kotiin ajellessa iloitsin omasta ajasta. Mietin syöväni jotain ja juoda kiireettömän kahvin.  Melkein laulaen tulin sisään, tein muutaman hypynkin. Heitin takin naulaan ja aioin nauttia tästä miltei rikollisesta hetkestäni. Kävellessäni kahvinkeittimelle silmiini osui aamulla aloitettu kauppalista. Ai se oli minun kauppapäivä, totean ja jatkan matkaa. Vesi on jo keittimessä ja taiteilen suodatinpussista joutsenta, kun pää alkaa taistella. Nautitko omasta- ajastasi, vai käytkö mieluummin ilman lapsia kaupassa. Arvaatte varmaan, että kumman valitsin. Kahvi melkein tuoksui, kun kaahasin leipomon ohi markettiin. Käytin selvästi liikaa aikaa kauppalistan kirjoittamiseen, sillä minulla oli kultainen vartti selvitä osto

 Työkaveri totesi yksi päivä, että sama olla hyödyksi ja tehdä töitä, kun lapset on harrastamassa. Etkö kaipaa omaa aikaa, kysyin. Samoja kotihommia sitä vaan yksinään tekisi. Ihan siinä aivot meinasi vinksahtaa. Olenko minä vain niin itsekäs, että haluan aikaa yksin. Ihan yksin, ilman lapsia, puolisoa tai koiria. Ihan vain itseni kanssa. Tulin miettineeksi, että millon olen vienyt lapset hoitoon ja sanonut, että olen vain itsekseni. Että en sanoisi: lähden viihteelle, käyn harrastamassa, mulla on ylitöitä. Enkä todellakaan sanoisi: kun viedään toi kaatopaikkakuorma, remontoidaan, tehdään puuhommia, korjataan autoa, siivotaan lastenhuoneet( eli puolet leluista roskiin-päivä). Enkä sanoisi näitäkään: käyn keikalla( hah, no ei sitä kukaan muukaan ole sanonut pariin vuoteen), autan kaveria muutossa, olen sairas, olen nukkunut huonosti, pitää mennä aiemmin töihin. Aina on oltava syy. Syyttömänä ei voi viedä. Koska sehän olisi hirveää. Kaikkien äitiyspykälien vastaista. Itse oot lapsesi teh

 Jos sa'aat vielä kerran,  niin minä kolaan sut. Ja isken lapiolla, millä olen sua avannut. Mä astun harhaan lumen tieltä jonnekin pimeään. Mut viekää sinne, missä ei tarvitse lapioo.  ( Joku raja- Pmmp) Tänään oli sisällä sellaiset 15 astetta lämmintä sisällä, kun töistä kotiuduin. Laitoin herneen varovasti toiseen sieraimeen ja puin seitsemän hupparia päällekkäin. Siinä kolmansia villasukkia etsiessä, tulin miettineeksi, miten tähän kylmään mökkiin on päädytty. Ensinnäkin köyhä mies. Olisi jo alunperin pitänyt kiertää kaukaa kaikki pienituloiset ja keskittyä rahakkaisiin miehiin. Toivottavasti tinderiin voi lyödä tulorajat suoraan, niin ei toisille näitä vahinkoja tapahdu.  Eihän se toki vieläkään myöhäistä olisi, mutta olen kyllä niin helvetin aikaansaamaton. Toiseksi ammatti. Olisi jo alunperinkin pitänyt lähteä yliopistolinjalle, eikä mennä helpoimman kautta. Kaikista ammateista valitsin sen aliarvostetuimman, paskempi palkkaisen ja helvetin huonoilla työvuoroilla varustetun t

Lapsi oli jättänyt valmiiksi järsityn omenan pöydälle. Ja jos katsoitte edellisen instapäivityksen, älkää olko huolissanne. Tämä on ihan tämänvuotista satoa, kai?  Miksi sitä ei koskaan voi syödä kokonaan? Kolme haukkua ja siihen se pöydälle (sohvalle, lattialle) jätetään kuin mestariteos. Toki pakko myöntää, että onhan se aika ylvään näköinen hampaanjälkineen. Olin jo pistämässä sitä bioon, kun kaikki tuntuu niin netissäkin tekevän. Mutta ajattelin, koska en tiedä mikä se bio on, pelaan varman päälle ja jätän sen kellastumaan pöydälle. Siinä aamukahvia hörpiessä kääntelin ja vääntelin päätäni. Ja vaikken ole Lahden muotoiluinstituuttia nähnykään, otin veitsen käteen. Jo vain, ehkä tästä ois kyllä uudeksi kansikuvaksi. Se omena on päältä järsitty, mutta siemenet sisällä. Tarkoitan siis sisin, SISIN. Se on ottanut vastaan kolhuja, käynyt jonkun hampaissa. Sitä on haavoitettu syvältä. Mutta silti se on omalla tavallaan kaunis. Onhan se laskenut lentoon kolme siementä, joista kaksi on kas

 Netissä törmää usein mietelauseisiin. Kaunis tausta, paljon viisaita sanoja. Niitä jaetaan, niistä tykätään, miettimättä oikeasti mitä ne tarkoittavat. Mutta onhan ne niin hienoja. No minä olen niitä tässä ajatuksen kanssa lukenut ja on uponnut. Ihan niin, että keksinpä niihin vastauksenkin. Nyt silmät kiinni ja lue, no unohda ne silmät. Ajattele kauniita maisemia, lintuen laulua, niin  saavutat tämän saman zenin, mitä minä.  (Tekstien lähteet mainittu, pyydän anteeksi jos vastaukseni ylittävät odotukset ja mietit, miksi et itse keksinyt.) Minkä tien ikinä valitsenkin, se on jonkun mielestä väärä ja juuri siksi minulle se oikea. (Tapani Tulla) - Ei, kyllä se on vaan valitettavasti joskus aivan väärä. Huomaa minut, mutta älä huomaa minua liikaa. Katso minua, mutta älä katso liian tarkkaan. Kysy, mutta älä kysele liikaa. Näe minut, mutta älä sitä, mitä haluan piilottaa. (Sanna Wikström) - Niin, että mitäkä? Always kiss me a good night - Ja vitut Siivet eivät aina kanna sinne, missä ajat

 Tässä on reilu vuosi mietitty reissua. Ihan ulkomaille. Ihan ilman lapsia. Ihan vain aikuisten lomalle. Laatureissua siskojen kanssa. Tiesittekö muuten kuinka vaikaa on sovitella kaikkien menot ja saada sinne litistettyä muutama päivä yhteistä aikaa. Koska enhän minä ole koko aikuisikänä ollut niin kauaa lapsista erossa.  Kohde päätettiin, päivämäärät lyötiin lukkoon. Jännitti. Ja olin todella innoissani. Pelottikin, miten pärjäisin ilman lapsia. Mutta tämä reissu olisi tällä kertaa vain minua itseäni varten. Koska miksipäs ei. En tiedä miksi edes yllätyin, kun homma alkoi kaatua. Ei tunnu oikealta lähteä itse lomalla, kun toiset taistelevat maastaan. Ja uskaltaisiko sitä edes. Ja vaikka valitsisit kohteen aivan toiselta puolelta Eurooppaa, vaikutukset näkyvät myös sinne. Ja onko tässä kohta edes vara matkustella taikka elää normaalia elämää. Bensatankilla tippui kyynel. Tätä tahtia jos hinnat nousee, on iskettävä peruna routaiseen maahan. Ja jokainenhan tietää, ettei siinä hyvin käy.

 Illalla etsin jälleen kerran lapsen toista sukkaa. Sen pienemmän, teini jos ei löydä, lähteköön ilman sukkia. Ei sitä tuntunut löytyvän mistään. Väsymys oli vallannut kehon ja vain yhden sukan tähden, pääsi itku. Piilouduin tapani mukaan kodinhoitohuoneeseen ja annoin kyynelten valua. Yksinäisyys saapui taas, niin kuin useimpina iltoina. Mietin, kuinka sitä voikaan olla yksinäinen, vaikka talo on täynnä elämää. Räkäisin hihaani ja ajattelin, että helpointahan olisi ottaa vain uusi pari kaapista. Ja sillä selvä. Mutta onko se helpoin, aina paras ratkaisu? Ehkä jos minullakin olisi pari niin kuin sukalla, se löytyisi helpommin. Ehkä voisimme katsoa samaan suuntaan ja katsella. Ehkäpä hetkeksi erkaantua ja etsiä eri suunnista. Ehkä vain tehdä suunnitelmaa, miten löydämme sen. Mutta joskus ei vain olla samaa mieltä. Suunnasta, etsintätavasta tai sitten toista ei vain huvita etsiä. Silloin tuntuu yksinäiseltä, ihan niin kuin siitä sukasta. Vaikka se toinen on siinä, ihan lähellä. Hän ei va