Enkelin remontti
Joko Dexter on tullut kylään, tai sitten jonkun sortin remontti jatkuu edelleen. Ei kovin ekologinen sisustusratkaisu, mutta biojätepussit kerkii valitettavasti maatua ennen seinälle laittoa. Niin kuin talo, myös ihminen kaipaa remonttia silloin tällöin. En nyt tarkoita mitään huuhaa- dieettejä, tai maratonille kolmessa päivässä- haasteita. Vaan ehkä sellaista uusien värien sovittelua mustan ja valkoisen rinnalle. Ehkä valaistuksen säätöä harmaasta kirkkaammalle. Ehkä jopa joku hieno mietelause otsaa koristamaan. Tässä olen yli vuoden tehnyt pieniä ja vähän isompia muutoksia elämääni. Vaihdoin työpaikkaa. Tulin onnellisemmaksi. Mutta väsyin silti. Kymmenen vuotta vanhaa tuntui kuluttaneen minut aivan loppuun. Aloin miettiä, että missä vika. Tuntui hölmöltä uupua, vaikka oli saanut niin paljon hyvää. Mutta se uupumus näytti minulle suunnan. Olin tehnyt päätöksen vain itselleni. Nyt hiukan väsyttää, mutta kun jätän taakseni vanhan, annan tilaa uudelle. Sitten tuli syytökset, voi kumpa