Epäonnen kansi

 Ihan en ole varma, minne blogi tämän kuvan tökkää, mutta tokihan tällainen kompostin kansi olisi melko hieno kansikuvaksikin. 

Mutta jos nyt päästäs siihen kompostin kanteen. Päätin, että tänään vien biojätteet. Jostain syystä päätöstä nopeutti roskakaapista tullut ei niin miellyttävä haju. Pujottelen koirien välistä ja ystävällisesti ilmoitan, että ne pari viikkoa mahineet suodatinpussit ei oo teille. Melkein lauleskelen kävellessä, että yhtään banaaninkuorta ei matkalla hävinnyt lasten tai koirien suuhun, tänään ei ehkä kukaan oksenna.

Jo mietin, että kylläpä oon hyvä vaimo, kun tämänkin asian hoidan täällä - 20 asteen pakkasessa pimeässä. Mutta kansi jäässä. Hakkaan kannen auki ja avot. Tavarat sisään ja ei kun mökkiin lämpimään. Eipä mene nyt kansi kiinni ei. Ei mene, vaikka kuinka kiroilen. Liikaa maatumatonta tavaraa. Mutta oisko mennyt, jos koira ois syönytkin sen banaanin kuoren?

Kuulen päässäni sen jonkun meillä asuvan sanat: Muista hämmentää se komposti ennen talvea, kun vähemmäksi tyhjennettiin. Katson kantta pimeässä kylmissäni, en muistanut. 

Kävin hanskat ja etsimässä kättä pitempää. Kyllä siinä pieniä onnenhippuja vain sateli, kun hakkasin reikiä, vaju ees pikkusen, ihan vähän vain.

Mutta ei näissä tilanteissa kannata syyttää omaa saamattomuuttaan, koska siellä se taas muistuttaa seuraavan kerran, kun kannen avaa.

Ja menihän se kansi kiinni, siis jos jotain jäi kiinnostamaan. Ja kyllä, tätä kirjoittaessa, koira oksensi lattialla.