Mitä, miten, milloin?

 Kirjoitan siis. Kerron blogissani vain ja ainoastaan oman pääni sisäisiä juttuja. Onko se hyvä? En todellakaan tiedä. Etsinkö tästä uraa? Todellakaan en. Laskenko lukijoita ja itkenkö, kun tätä seuraa vain naapurin Kaisa( senkin pakotin)? En.

No miksi sitten? Kirjoittaminen on tuonu minulle jonkinlaista lohdutusta aina. Teininä kirjoitin päiväkirjoja, kaksikymmentä vuotta myöhemmin siirryin nettiin. Yksityistä ja hyvin järkevää.

Kuten aiemmin sanoin, nämä ovat vain ja ainoastaan omia ajatuksiani. Tarkoituksena ei ole loukata ketään, mutta ainahan se löytyy se mielensäpahoittaja, jos toinenkin. Kukkahattutätien sivuhan tämä ei ole. Jos kirjoittamani jutut ei avaudu, lue toisen kerran, saan minäkin tilastopiikkejä.(Kaisalle on luvannut kymmenestä käynnistä blogissa kahvin). 

Miten minä kirjoitan? Yksi blogiteksti vaatii kahden viikon suunnittelutyön, lyijykynän, paperia, mindmappeja ja ainakin kolme pyyhekumia.

 Valehtelen, nytkin pistin lapselle videon pyörimään ja istun sohvalla ja kirjoitan. Ajatus tulee milloin mistäkin. Pyörittelen sitä mielessäni ja alan kirjoittaa. Joskus sitä jääkin sanomatta jotain, tai myöhemmin tulee joku juttu, jonka ois halunnut kertoa. Mutta jääköön ne siihen hetkeen, kun jutut loppuu, niin sit voinkin kierrättää nekin. 

No milloin sitten kirjoitan? Tuossa äsken paljastinkin, käytän videota lapsenvahtina. Muulloin kirjoitan autossa kauppareissulla, jos olen sinne yksin päässyt. Kirjoitan, kun lapset on hetken ulkona. Se on haastavaa, kun oven raosta kuuluu: tule jo äiti, minua kylmää, ei saa lumipalloja. Ehkä tämän takia minusta onkin tullut suhteellisen nopea kirjoittaja, yhteen tekstiin menee 5-15 minuuttia.  Mutta ei siinä ajassa ratkaista elämän tarkoitusta, naiseuden vaikeutta tai äitiyden haastavuutta. 

Yö on usein otollisin aika kirjoittamiselle. On hiljaista ja otan kännykän kouraan.  Avaan blogin ja otsikko on kirjainta vaille valmis. Kuulen youtuben äänet teinin huoneesta ja karjun: puhelin pöydälle ja unta palloon! 

Lösähdän takaisin sohvalle, pääsen alkuun ja ensimmäinen kappale valmistuu. Koira läähättää ja raapia ovea. Kyselen voisitkohan odottaa hetken. Ei kuulema voi, jos en halua eteisen lainehtivan. 

No nyt ollaan jo vaiheessa, tarkista ennen kuin julkaiset. Mies päättää löpistä jotain ja ilmeisesti hän olettaa, että minä myös kuuntelen. 

Mitä minä valehtelen, kyllä siinä menee 12 tuntia ennen kuin teksti on julkaistu. Mutta täydellisissä olosuhteissa, se 15 minuuttia.